Melkoinen nousu! Leijonat taisteli kuilun partaalta upeaan voittoon maalijuhlissa
Leijonat avasi urakkansa Ruotsin EHT-turnauksessa ottelulla Sveitsiä vastaan torstaina. Kyseinen ottelu pelattiin Sveitsissä ja se päättyi lopulta voittomaalikilpailun jälkeen Suomen 6-5-voittoon.
Suomi avasi maalihanat avauserässä viiden minuutin pelin jälkeen. Maalintekijänä kunnostautui Tommi Tikka (artikkelikuvassa) ja syöttöpisteet merkattiin Janne Kuokkaselle sekä Joona Ikoselle. Sveitsi iski pelin tasoihin ylivoimalla vielä avauserän aikana Luca Hischierin toimesta.
Toisen erän alussa Sveitsi tarjoili todellista shokkihoitoa Leijonille. Se iski kolme maalia ensimmäisen noin neljän minuutin aikana. Maalit viimeistelivät Calvin Thürkauf, Dario Meyer sekä Simon Knak.
Leijonat kavensi pelin Arttu Ruotsalaisen maalilla vain minuutti Sveitsin tehohetken jälkeen. Ahti Oksanen sai syöttöpisteen tähän osumaan. Sveitsi osui kuitenkin jälleen seuraavaksi, kun Michael Fora iski alivoimamaalin.
Vaikka Sveitsi johti ottelua kolmella maalilla, ei peli ollut vielä missään nimessä ohi, vaan Suomi kipusi tämän jälkeen vielä tasoihin. Ensin Oksanen viimeisteli ylivoimalla toisessa erässä Jere Innalan syötöstä. Päätöserän alussa Elmeri Eronen tälläsi taululle jo lukemat 5-4 Tikan syötöstä. Vain reilut pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Tikka tasoitti pelin illan toisella maalillaan, joka syntyi ylivoimalla. Juhamatti Aaltonen syötti kyseisen osuman.
Ottelu eteni jatkoajalle, joka ei tuonut kuitenkaan ratkaisua. Edessä oli voittomaalikilpailu, jonka päätteeksi Suomi poistui kaukalosta voittajana. Kymmenestä rankkarin ampujasta Oksanen oli ainut, joka onnistui upottamaan kiekon häkkiin.
Sveitsin maalilla aloitti Ludovic Waeber, joka jätti pelin kesken loukkaantumisen vuoksi noin puolen välin tienoilla. Hänen tilalleen luisteli Melvin Nyffeler. Sveitsin maalivahdit kirjauttivat yhteensä 27 torjuntaa, kun taas Suomen maalilla Emil Larmi torjui 29 laukausta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n