Liigan supertähteä kehuttiin ulkomaalaismediassa – viedäänkö pelaaja pois Suomesta? ”Voi olla, että saamme ihailla hänen taitojaan Sveitsissä”
HPK:ssa toista kauttaan pelaavan ja Liigan pistepörssiä saldolla 21+28=49 johtavan Michael Jolyn sopimus on katkolla tämän kauden päätteeksi.
Ensimmäistä kertaa, ja toista kauttaan Euroopassa pelaavan 27-vuotiaan hyökkääjän tulevaisuutta arvuuteltiin sveitsiläisen Sport.ch:n nettisivulla.
Lähde arveli, että Sveitsin pääsarja NL:n jokaisen joukkueen kasaaminen on kesken siinä määrin, että useaan sellaiseen pelaajaan kannattaisi kiinnittää huomiota, joiden diilit ovat katkolla.
Sport.ch käänsi katseensa Jolyyn. Jutussa käytiin läpi pelaajan uraa, ja kausi 2017-18 nostettiin esille korostetusti. Joly teki tuolloin läpimurtonsa ECHL:ssä, kun hän iski Colorado Eaglesille kaikkiaan 76 pelissä tehot 54+42=96.
Kanukki voitti sarjan mestaruuden, hänet valittiin pudotuspelien MVP-pelaajaksi ja nousipa taituri myös tähdistöjoukkueeseen.
Liigassa Joly on summannut reilun puolentoistakauden aikana kaikkiaan 108 pelissä 42 maalia ja 57 syöttöä, eli 99 pistettä.
– Jotkut NL:n urheilujohtajat ovat todennäköisesti yhteydessä kanadalaisen leiriin päin. Hän osaa lukea peliä erittäin hyvin, hän on hyvä kiekolla ja käsittelee mailaa hyvin.
– Hän on määrätietoisesti vienyt tilanteet loppuun, mutta aggressiivisuutta voidaan pitää heikkoutena. Esimerkiksi usen pelaajan kamppailutilanteissa hän ei välttämättä saa kaivettua kiekkoa itselleen.
Siitä huolimatta Joly on lähteen arvioiden mukaan kuuma nimi NL-seurojen urheilujohtajien huulilla.
– Voi olla, että saamme ihailla hänen taitojaan ensi kaudella Sveitsissä, lähde heitti.
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?