Liiga-floppi löi vihdoin läpi Ruotsissa – lähde: SHL-tähti kiinnitetään yli 1,6 miljoonalla eurolla
Expressenin tietojen mukaan IK Oskarshamn on tekemässä ison investoinnin. Patrik Karlkvist on rustaamassa nimensä viisivuotiseen sopimustarjoukseen.
Karlkvistin uuden sopimuksen arvon kerrotaan olevan 18 miljoonaa Ruotsin kruunua. Euroissa se tekee yli 1,6 miljoonaa keskimääräisen vuosipalkan ollessa vajaat 327 tuhatta euroa.
Alkuperäinen sopimus oli umpeutumassa vasta vuonna 2024, mutta Karlkvistin kerätessä tehopisteitä yli piste per peli -tahdissa toista kautta putkeen tilalle sorvattiin uusi. Kyseessä on IK Oskarshamnin seurahistorian kallein sopimus.
Karlkvist on tuttu myös Liiga-kaudelta 2020-21, joskin visiitti jäi varsin lyhyeksi. Kahdeksan tehopisteetöntä ottelua Sportissa saivat kotkapaidat tekemään nopean ratkaisun, ja Allsvenskanin pistenikkari lähetettiin kotimatkalle.
Paluu Ruotsiin onnistui varsin mallikkaasti. Karlkvist debytoi viime kaudella SHL:ssä 29-vuotiaana murtautui tällä kaudella Tre Kronorin EHT-miehistöön.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?