Porissa meni tappeluksi – HIFK maajoukkuetauolle tappio niskassa pudotuspelipaikkojen ulkopuolella, näin Ville Peltonen kommentoi
Hetken aikaa näytti siltä, että HIFK tekisi nousua jääkiekkoliigan pohjalta ylös. Lauantai toi kuitenkin lunta helsinkiläisten tupaan, kun Ässät voitti kotonaan maalein 4-2.
Lauantaina Porissa kuohahti, kun isäntien Valtteri Viirret ja vieraiden Micke-Max Åsten (arkistokuvassa) ottivat erään maalineduskahakan päätteksi yhteen nyrkein. Toinen erä oli tulikuuma, kun siinä jaettiin jo aiemmin väkivaltaisuuskakkosia vaikka kuinka paljon puolin ja toisin.
Erän lopulla Ässien vahti Niklas Rubin ja HIFK:n Iiro Pakarinen ottivat kakkoset samassa ajassa, ensiksi mainittu sai sen väkivaltaisuudesta ja jälkimmäinen huitomisesta.
Porilaisjoukkue lähti maajoukkuetauolle sarjataulukon yhdeksänneltä sijalta, HIFK miehittää 12:tta sijaa.
– Emme saaneet 60 minuuttia kasaan, silloin on todella vaikea voittaa, kun vastustajalla se on kasassa. Sen pituinen se meidän osalta, HIFK-luotsi Ville Peltonen tuumi Liigan nettisivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.
– Ylivoimaa ja maalipainetta olemme parantaneet, mutta haluamme hyökätä paremmin. Peruskivi on olemassa, mutta työ jatkuu.
Liigan muissa peleissä Ilves voitti KooKoon 6-3, KalPa Kärpät 4-1, Tappara Lukon 2-1, Pelicans SaiPan 5-2 ja Jukurit TPS:n 5-3.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!