Leijonamestarilla tahmeaa AHL:ssä – konkari katsoo silti kohti NHL:ää: ”Tavoitteenani ei ole vain jakso tai yksi peli”
Leijonissa itseään suuren yleisön sydämiin olympiakullan ja kahden maailmanmestaruuden myötä pelanneen maalivahti Jussi Olkinuoran AHL:n paluukausi on sujunut yskähdellen.
Molari on saanut vastuuta Detroit Red Wingsin farmiporukka Grand Rapids Griffinsin maalilla kahdeksassa pelissä, ja noissa prosentit ovat heikot 85,8. Päästettyjen maalien keskiarvo ei sekään erityisesti mairittele lukeman ollessa 4,21.
AHL:ssä viimeksi kausilla 2012-16 pikkumustia kopannut Olkinuora kertoi AHL:n nettisivujen haastattelussa, että hän katsoo kohti NHL:ää nykyisestä takeltelusta huolimatta – verrattain kokeneena, eli 32-vuotiaana.
– Tavoitteenani ei ole vain jakso tai yksi peli, vaan pysyminen (NHL:ssä). Näen valoa tunnelin päässä. Uraani on enemmän takana kuin edessä. Tämä on kymmenes kauteni ammattilaisena. Se motivoi minua ponnistelemaan, kun tiedän, ettei tämä ole ikuista.
Olkinuoralla on ollut urallaan aiemminkin haasteita, mutta niin vain tämä on jo kolminkertainen arvokisojen kultamitalisti. Hän kertoi samassa AHL:n nettisivujen jutussa eräässä nuoruusvuosien muistosta.
– Suomessa ollessa lähetin valmentajille sähköposteja, joihin tein kohokohtavideoni. Lähetin noin 60 viestiä (Pohjois-Amerikkaan) yliopistoluotseille, ja useimmat heistä eivät koskaan vastanneet, Olkinuora kertoi palaten 2000-luvun ensimmäiselle puoliskolle.
Hän pelasi yhdysvaltalaisessa 18U AAA -sarjassa Chadder’sin maalilla. Sen jälkeen tie vei HIFK:hon U20 SM-liigaan kahdeksi kaudeksi ja sitten takaisin rapakon taakse Yhdysvaltain USHL:ään.
– Mikään korkeakoulu ei halunnut minua Suomen juniorisarjasta, joten lähdin USHL:ään.
Vaikka Olkinuora on nähnyt Pohjois-Amerikkaa paljon, eivät ovet taalaliigaan ole auenneet. Farmiliigassa hän on pelannut viiden kauden ajan 29 pelissä prosentein 87,3.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona