Liiga-kauden 2022-23 alku on aivan kulman takana. Sitä ennen SuomiKiekko ennakoi alkavaa kautta käymällä läpi jokaisen Liiga-joukkueen viime kauden, pelaajasiirrot, ihanteellisen ykkösketjun sekä arvion tulevasta kaudesta.

Tänään vuorossa on isoja muutoksia kesän aikana kokenut JYP.

Viime kausi

JYPin kaksi viimeisintä Liiga-kautta ovat olleet erittäin surkeita. Menneellä kaudella se jäi runkosarjassa sijalle 13 kerättyään 62 pistettä. Lopulta joukkue jäi 27 pisteen päähän pudotuspelipaikasta.

JYP aloitti viime kauden kuitenkin pirteästi voitettuaan ensimmäisestä 12 pelistään kahdeksan ja värkättyään viiden ottelun voittoputkenkin. Heti kyseisen voittoputken jälkeen meno kaukalossa muuttui kuitenkin täysin, kun joukkue hävisi seuraavat kymmenen otteluaan. Tuohon tappioputkeen mahtui muun muassa nöyryyttävä 1-10-kotitappio Kärpille. Loppukauden aikana JYP voitti parhaimmillaan kolme ottelua putkeen, mutta enimmäkseen joukkue kärsi tappiota ja ajautui vielä muun muassa seitsemän häviön putkeen.

Mennyt kausi oli ensimmäinen ja lopulta ainut, kun JYPin päävalmentajana toimi Jukka Ahvenjärvi. JYPin ja Ahvenjärven välisessä sopimuksessa olisi ollut optio vielä tulevasta kaudesta, mutta sitä ei käytetty. JYP laittoikin ison vaihteen silmään valmennuskuvioissaan pestaamalla uudeksi päävalmentajakseen Jukka Rautakorven ja apuvalmentajakseen Ville Niemisen.

JYPin viime kauden paras pistemies oli pitkään seurassa pelannut Jerry Turkulainen, joka iski 53 otteluun tehot 16+22=38. Muut 30 tehopisteen rajapyykin ylittäneet pelaajat olivat Anttoni Honka sekä Braden Christoffer. Joukkueen paras maalintekijä oli 18 täysosumallaan Reid Gardiner, joka siirtyi vielä loppukauden ajaksi lainalle HIFK:hon. Alkavalla kaudella Gardiner nähdään kuitenkin jälleen JYPissä, kuten myöskin Turkulainen ja Christoffer. Ulkomaalaisista myös Adam Brodecki oli hyvä hankinta JYPille, mutta hän ei enää seurassa jatka. Hyökkääjän ensi kauden seura ei ole toistaiseksi tiedossa. Mies iski 15 maalia viime kaudella.

Yksi pirteimmistä onnistujista JYPin riveissä oli syksyllä huimaan liitoon päässyt superlupaus Joakim Kemell. Hän teki 39 otteluun pisteet 15+8=23, joista suurimman osan hän tehtaili syksyn hirmuvireensä aikana. Nuorukainen kärsi kauden aikana myös loukkaantumisista, jotka omalta osaltaan sekoittivat hyvää virettä. Kemell solmi Nashville Predatorsin kanssa tulokassopimuksen, mutta hänet nähdään vielä JYPin riveissä ensi kaudella. Hän osoitti aiemmin tänä vuonna alle 18- ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, että lapa on jälleen kuumana.

Kesän pelaajasiirrot

JYPin kesän suurimmat pelaajamenetykset ovat Honka ja Brodecki. Kahdella viime kaudella kovia tehoja JYPin takalinjoilla mättänyt Honka allekirjoitti NHL-tulokassopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa. Viime kauden 57 otteluun Honka kirjautti pisteet 6+31=37 ja sijoittui Liigan puolustajien pistepörssissä toiseksi. Brodecki oli puolestaan tehopisteillään 15+13=28 JYPin sisäisen maalipörssin jaettu kolmonen ja viidenneksi paras pistemies.

Kesken menneen kauden JYPiin siirtynyt maalivahti Konstantin Shostak lähti ensi kaudeksi KHL:ään. Joukkueessa lainalla viime kauden pelannut Samuel Helenius jatkaa puolestaan uraansa Los Angeles Kingsin organisaatiossa. Heidän lisäkseen JYPin jättivät muun muassa Aleksi Salonen, Jan Scotka ja Mikko Salmio.

JYPin tulijapuolella onkin sitten useampi hyvin mielenkiintoinen nimi. Joukkue kotiutti yhden välikauden jälkeen virolaishyökkääjä Robert Rooban, joka nimitettiin välittömästi joukkueen kapteeniksi. Rooba teki toissakaudella Liigassa peräti 30 maalia sijoittuen maalipörssissä toiseksi. Puolustuksen johtohahmoksi JYP värväsi rapakon takaa oman kasvatin ja hänen takapiiskansa, eli miehen nimeltä Sami Niku. Hän pelasi viiden kauden aikana 67 NHL-peliä ja 174 AHL-matsia. Niku keräsi viime kaudella AHL:n pudotuspeleissä 15 peliin 11 syöttöpistettä.

Kauden 2017-18 JYPissä pelannut Juuso Puustinen tekee nyt paluun Jyväskylään. Hän mätti tuolloin 53 otteluun tehot 30+21=51 ja sijoittui maalipörssin kakkoseksi ja pistepörssin kuudenneksi. Kaudella 2013-14 Puustinen iski puolestaan HIFK:ssa 23 maalia ja sijoittui tuolloin maalipörssin jaetulle toiselle sijalle. Neljännen kautensa Liigassa aloittava Kyle Platzer siirtyi myös Jyväskylään. Hän voitti juuri Suomen mestaruuden Tapparassa. Sitä ennen hän edusti KooKoota kaksi kautta. Platzer on tehnyt Liigassa hyvää jälkeä ja samaa häneltä odotetaan alkavallakin kaudella.

JYPin muita uusia hankintoja ovat Eetu Laurikainen, Josh Teves, Tobias Winberg, Mikko Perttu, Anton Stråka, Mikko Petman, Geoff Platt sekä Aaro Vidgren. Heistä Laurikainen ottaa vastuulleen ykkösmaalivahdin tontin ja Tevesille on tarjolla iso rooli puolustuksesta. Petman ja Vidgren ovat työteliäitä alempien ketjujen raatajia.

Ihanne ykkösketju

Rooba pelasi ennen viime kautta JYPssä viiden kauden ajan. Toissakauden 30 maalin tykkikauden lisäksi hän teki kaudella 2018-19 komeat 17 maalia. Viime kauden Rooba kiekkoili KHL:ssä, jossa tehot kuitenkin jäivät piippuun. JYP on tuttu joukkue Rooballe ja vastaavasti JYP tietää, mitä se Roobalta tulee saamaan. Edellisestä visiitistä on varmasti molemmilla osapuolilla lämpimät muistot, minkä lisäksi Rooban tuore nimitys joukkueen kapteeniksi antaa taatusti itseluottamusta tulevaa kautta kohden.

Platzer ei saanut aivan parasta osaamista itsestään irti Tapparassa. Viime kauden 55 otteluun hän iski 26 pistettä, kun taas KooKoon riveissä hän tahkosi 33 ja 37 pisteen kaudet. Kuten siis Liigassakin on jo nähty, Platzer pystyy vieläkin parempaan ja sitä häneltä nyt myös vaaditaan. Platzerin laidoilta löytyy kovia viimeistelijöitä, jotka tulevat hyötymään Platzerin peliälystä ja nappisyötöistä. Platzer osaa myöskin itse viimeistellä täysosumia hyvään tahtiin.

Neljän kauden tauon jälkeen Liigaan palaava Puustinen pelasi ensin kolme kautta KHL:ssä ja viime kauden Ruotsissa. Venäjällä tulosta syntyi huimaan tahtiin: joka kaudella Puustinen iski vähintään 30 tehopistettä ja maalimäärät olivat 20, 19 ja 18. Viime kausi SHL:ssä sen sijaan meni pilalle loukkaantumisen vuoksi, eikä Puustinen saanut itsestään juurikaan tehoja irti pelattuaan noin puolet kaudesta. Terveenä pysyessään Puustisen taidot tiedetään ja hänellä on potentiaalia latoa paljon maaleja ja pisteitä. Puustinen omaa erittäin hyvän rannelaukauksen. Maajoukkueeseenkin noussut Puustinen nähdään JYPissä seuraavan kolmen kauden ajan.

Teves on JYPin joukkueen tuorein hankinta. Kanadalaispuolustaja saapuu nyt ensimmäistä kertaa urallaan Eurooppaan pelattuaan viimeisimmät kaudet AHL:ssä. Teves on JYPin puolustajista vanhin, joten hän tulee senkin myötä saamaan paljon vastuuta nuoressa ja kokemattomassa pakistossa. Seurasiirtonsa yhteydessä Teves kuvaili itseään kahden suunnan pelaajaksi, joka tykkää tukea hyökkäyksiä, mutta joka pelaa myös vahvaa puolustuspeliä. Viime AHL-kaudella Teves iski 21 tehopistettä. Hän on pelannut urallaan yhden NHL-ottelun Vancouver Canucksissa.

Niku on kovan luokan paluumuuttaja Liigaan. Viiden Pohjois-Amerikan kauden aikana hän ei kuitenkaan saanut reilua mahdollisuutta murtautua kunnolla NHL:ään pelaten parhaimmillaan 30 ottelun kauden ylhäällä. Ensimmäisellä kaudellaan farmin puolella Niku tehtaili 76 otteluun upeat 54 tehopistettä. Edellisellä Liiga-kaudellaan 2016-17 Niku teki JYPissä 59 otteluun pisteet 5+22=27. Niku tulee olemaan JYPin alkavan kauden pakiston ykkösnimi ja häneltä odotetaan paljon urotekoja monessakin mielessä. Varakapteeniksikin valittu Niku on hyvin liikkuva ja taitava pakki, jonka varaan voi aikaisempien näyttöjen perusteella laskea paljon.

Kasvattajaseuraansa palaava Laurikainen torjui kaksi viime kautta HPK:ssa torjuntaprosentin ollessa molemmilla kausilla noin 92%. Laurikainen sai Hämeenlinnassa paljon vastuuta ja käytti sen edukseen. Ennen Hämeenlinnan visiittiään Laurikainen pelasi JYPissä kolme kautta, joista kaksi jälkimmäistä ykkösvahtina. Oli jo tuolloin hyvä maalivahti, mutta nyt hän on muutaman vuoden kokeneempi ja saanut hyviä onnistumisia tililleen. Laurikaisella on tavallaan myös todistettavaa JYPin suuntaan osaamisestaan. Siitä huolimatta Laurikainen on ehdottomasti mitat täyttävä ykkösvahti Liigaan.

Pelaajakuvat ja logo @Liigan kuvankki ja Getty Images.

Näin käy

Jyväskylässä alkaa nyt uusi aikakausi. Kahden viime kauden sekoilun jälkeen seurassa halutaan muuttaa kurssin suunta täysin päinvastaiseen, kuten rekrytoinnitkin sen osoittavat. Valmennukseen pestatut Rautakorpi ja Nieminen ovat jo itsessään suuri askel kohti parempaa tulevaisuutta.

Rautakorpi tuo JYPin organisaatioon uskottavuutta ja luo välittömästi kuvan siitä, että JYPissä on laitettu kaikki likoon oman tulevaisuuden puolesta. Edelliset kaksi kautta Tapparan urheilujohtajana toiminut Rautakorpi on erittäin kokenut valmentaja. Hän on luotsannut Liigassa Tapparaa, HPK:ta ja Lukkoa. Valmennusuransa alkutaipaleella oleva Nieminen on toiminut Pelicansin päävalmentajana ja Jukurien apuvalmentajana, ja hän on mielenkiintoinen aisapari Rautakorvelle.

JYP on satsannut hyökkäyskalustoonsa reippaasti. Joukkueesta löytyy laatua ja ns. ”oikeita miehiä” rooliin kuin rooliin. Rooba, Puustinen, Turkulainen, Gardiner, Platzer, Kemell sekä Platt ovat etunenässä niitä pelaajia, jotka pystyvät tekemään kovaa jälkeä. Lisäksi kun joukkueesta löytyy vielä heidän lisäkseen esimerkiksi Christoffer, Petman ja Vidgren, jotka ovat kovia työmiehiä ja pystyvät tukemaan myöskin hyökkäyspelaamisessa, tulee JYP tekemään alkavalla kaudella paljon maaleja.

Puolustuskalusto on sen sijaan kysymysmerkki. Se on kokonaisuudessaan hyvin nuori ja kokematon. Niku ja Teves ovat lähtökohtaisesti porukan selkeät ykkösnimet. Muilla nuorukaisilla on sen sijaan vielä enemmän tai vähemmän näytettävää ja todistettavaa. Tähän porukkaan kuuluvat Ville Ottavainen, Valtteri Kakkonen, Tobias Winberg sekä Niko Seppälä. Liigan kärkijoukkueisiin verrattuna JYPin pakisto on suhteellisen ohut.

JYP tulee tekemään ensi kaudella valtavan harppauksen sarjataulukossa takaisin kohti niitä sijoja, joilla se on nähty muutamia vuosia takaperin. Odotettavissa on raikasta hyökkäyspelaamista ja runsasmaalisia otteluita. Hyökkäysosastonsa perusteella JYPin voisi sijoittaa pari pykälää korkeammallekin sarjataulukossa, mutta kapean puolustuskaluston vuoksi joukkue ei kuulu kokonaisuutena Liigan kärkikastiin. JYP voi luottaa siihen, että maalivahti Laurikainen pystyy nauttimaan suurta vastuuta ja torjumaan joukkueelleen paljon voittoja.

JYP sijoittuu runkosarjassa sijalle 7.

Valmennus

Päävalmentaja: Jukka Rautakorpi
Apuvalmentaja: Ville Nieminen
Apuvalmentaja: Mikko Heiskanen
Maalivahtivalmentaja: Janne Pekkarinen
Fysiikkavalmentaja: Ville-Veikko Pohjanvirta

Kokoonpano

Maalivahdit:
#34 Topias Leinonen
#35 Niko Parkkinen
#41 Eetu Laurikainen

Puolustajat:
#2 Valtteri Kakkonen
#4 Valtteri Koskela
#6 Ville Ottavainen
#8 Sami Niku
#29 Tobias Winberg
#31 Eetu Peltola
#45 Aleksi Malinen
#51 Josh Teves
#78 Niko Seppälä

Hyökkääjät:
#9 Mikko Petman
#16 Geoff Platt
#17 Samuel Valkeejärvi
#18 Kyle Platzer
#21 Anton Stråka
#25 Patrik Siikanen
#27 Samuel Salonen
#28 Jere Lassila
#32 Jerry Turkulainen
#38 Riku Tohila
#61 Rasmus Heljanko
#63 Braden Christoffer
#71 Juuso Puustinen
#77 Joakim Kemell
#88 Robert Rooba
#91 Reid Gardiner
#92 Aaro Vidgren
#95 Severi Lahtinen

Halutessasi voit lukea myös muita Liigan kausiennakoita tältä sivustolta.