Nuorten Leijonien ylivoimapelaaminen ihan tolkuttomalla tasolla – osa ei ole tehnyt edes yhteensä näin paljon maaleja MM-jäillä

Nuorten Leijonien ylivoimapeli on ollut Kanadassa pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hirvittävän kovalla tasolla.
Suomi teki alkulohkon neljässä pelissä 22 maalia ja keskiviikon puolivälierävoitossa Saksaa vastaan viisi häkkiä. Näistä turnauksen maaleista, eli 27 osumasta peräti 13 on ylivoimalla syntyneitä.
– Tiesimme, että Suomen ylivoimapeli on hyvää, joten yritimme pysyä pois jäähyaitiosta – mutta vaikeaahan se oli. He olivat erittäin hyviä ja käyttivät saumansa parhaalla mahdollisella tavalla, Saksan maalit iskenyt Bennet Rossmy sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Ensimmäisen puolivälieräottelun Suomi-Saksa jälkeen seuraavaksi eniten ylivoimamaaleja olivat tehneet Kanada ja Ruotsi (6).
Suomi oli oman matsinsa jälkeen ylivoimatehokkuudessa toiseksi paras prosentein 59,09. Kanada oli kärki (60,00) ja Ruotsi kolmas (54,55).
Jotain Suomen ylivoimamaalien hurjasta määrästä (13) kertoo se, että esimerkiksi Tshekki ja Slovakia osuivat alkusarjassa yhteensä 11 kertaa, Latvia ja Saksa 10 kertaa ja Sveitsi kahdeksasti sekä Itävalta neljästi.
Nuorten MM-kisat jatkuvat puolivälierillä läpi torstain vastaisen yön. Tämän jutun julkaisuhetkellä kaukalossa olivat Ruotsi ja Latvia.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!