MM-kisoissa uskomaton tapahtumasarja: Kotijoukkue suli ja putosi pääsarjasta viimeisellä sekunilla – ”On jotenkin epätodellista”
Tanskassa pelattavien naisten MM-kisojen alempi alkulohko sai tiistaina aivan tajuttoman päätöksen.
Lohkon tilanne ennen Tanskan ja Saksan päätöskohtaamista oli se, että Tshekki oli ykkösenä (12), Ruotsi kakkosena (7), Unkari kolmantena (4), Tanska neljäntenä (3) ja Saksa viidentenä (1).
Noilla sijoituksilla puolivälieriin olivat siis menossa kolme ensimmäistä. Tanska oli jäämässä alkulohkoon ja Saksa putoamassa sarjaporrasta alemmaksi.
Tanskan ja Saksan kohtaamisen päätöserään asti näytti siltä, että Tanska nousisi tulossa olleen 2-1-voiton ja kolmen pisteen myötä Unkarin ohi puolivälieriin. Samalla Saksa oli yhä putoamassa.
Käsikirjoitus muuttui kuitenkin lopussa täysin järjettömällä tavalla. Laura Kluge tasoitti 2-2:een ajassa 55.49, eli edelleen Tanska oli nousemassa vähintään neljään pisteeseen ja Saksa maksimissaan kolmeen – sekin olisi pudottanut maan alas.
Viimeisellä, siis pelin viimeisellä sekunilla tapahtui jotain uskomatonta. Tanja Eisenschmid iski Saksalle 2-3-maalin ja voiton samoin numeroin. Pelikelloon jäi oheisen videon mukaan aikaa 0,1 sekuntia.
Tämä muutti kolmen maan kohtaloa hetkessä: Unkari jatkaa sittenkin puolivälieriin torstaille, Saksa pelasi itsensä kuiville, mutta jääden alkusarjaan ja Tanska putoaa ensi vuodeksi divisioonaan. Saksa pelasi tilanteessa luonnollisesti ilman maalivahtia.
– Tämä on jotenkin epätodellista. En usko, että tämä olisi voinut muuttua enää tiukemmaksi. En ole koskaan pelannut tällaista ottelua, enkä löydä sanoja, saksalaissankari Eisenschmidt ihmetteli Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Jääkiekkofanaatikon kannalta tilanteesta karun tekee se, että nämä kisat pelataan siis Tanskan kotijäällä. Ottelua seurasi 1 150 katsojaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?