Kiekko-Espoo teki kovan luokan hankinnan: vahvistuu maajoukkuemaalivahdilla!
Kiekko-Espoo on tehnyt merkittävän pelaajahankinnan.
Espoolaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on päässyt sopimukseen maajoukkuemaalivahti Jenna Silvosen kanssa. 23-vuotias maalivahti on pelannut viimeiset kolme kautta Mercyhurst Universityssä, jossa hän esiintyi viime kaudella 16 ottelussa torjuntaprosentilla 91,8.
Silvoselle Espoo on entuudestaan tuttu paikka. Hän pelasi seurassa (silloin vielä Blues) edelliskerran kaudella 2018-19. Tuolloin hänet valittiin tuolloin sarjan parhaaksi maalivahdiksi ja All Stars-kentälliseen.
– Espoossa on vahva voittamisen kulttuuri sekä erinomaiset olosuhteet jokaiselle pelaajalle kehittyä kauden aikana. Odotankin, että tulevalla kaudella pystyn ottamaan steppejä eteenpäin ja toivottavasti auttamaan omalta osaltani joukkuetta menestymään tulevalla kaudella, Silvonen kommentoi seuran tiedotteessa.
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?