Kanadalaisjoukkueen hyväksikäyttötapaus kuohuttaa – NHL:ään nousseelta joukkueen entiseltä pelaajalta rohkea viesti
Kanadalaisessa jääkiekossa kiehuu urakalla ostikoihin nousseen hyväksikäyttötapauksen takia.
Kaikki sai alkunsa huhtikuussa, kun Kanadan erään alle 20-vuotiaiden MM-kultajoukkueen pelaajia vastaan nostettiin syyte seksuaaliseen tekoon pakottamisesta. Tapauksen kerrotaan sattuneen kesällä 2018.
Asianomistaja oli kahdeksaa kanadalaista teosta syyttänyt 20-vuotias nainen. Hänet oli viety erään pelaajan toimesta baarista hotellihuoneeseen, jonne oli myöhemmin tullut muut syytetyt ilman naisen suostumusta.
Alle 20-vuotiaiden maailmanmestari ja Stanley Cup -voittaja Robert Thomas, 23, otti asiaan kantaa omalla Twitter-tilillään. Hän voitti ikäluokan maailmanmestaruuden nimenomaan kaudella 2017-18.
St. Louis Bluesin pelaaja kertoi ensinnäkin olevansa tietoinen syytöksistä, mutta hänellä itsellään ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
– En ole ollut osallisena väitettyyn tapaukseen enkä ole ollut todistamassa sitä.
Thomas kertoi odottavansa seuraavaa steppiä, tutkimuksia ja vastaavia.
– En aio antaa enempää julkisia kommentteja tässä vaiheessa.
Thomasin viesti on siinä mielessä tärkeä, että asianomistajien nimiä ei ole saatu selville. Se on kuitenkin tiedossa, että osa pelaajista on ollut Thomasin joukkuekavereita MM-kisoissa.
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
