Lähde: Näin paljon HIFK-tähti tienaa KHL:ssä

KHL:ään on alkukesän aikana siirtynyt tai palannut muutama kourallinen sarjan ulkomaalaisstatuksen täyttävää pelaajaa. KHL-seurojen tarjoamat suuret palkat ovat kelvanneet erityisesti pohjoisamerikkalaisille pelaajille.
Venäjän aloittamat hirmuteot Ukrainassa eivät vaikuttaneet myöskään HIFK:n hyökkääjän Alex Broadhurstin päätökseen, sillä yhdysvaltalainen on tehnyt sopimuksen KHL:n suurseuran Avangard Omskin kanssa.
Venäläissivusto Metaratings.ru kertoo, että Broadhurst tekee KHL:ssä merkittävän tilin. Jenkkisentteri tienaa yksivuotisella sopimuksellaan n. 30-35 miljoonan ruplan potin. Venäjän keskuspankkien keinotekoiset toimet ovat nostaneet reilusti ruplan kurssia, joten Broadhurst tienaa ensi kaudesta jopa n. 534 000 – 623 000 euroa.
Toista Liiga-kauttaan pelannut Broadhurst teki HIFK:n riveissä 41 runkosarjaottelussa pisteet 11+23=34. Yhdysvaltalainen on pelannut ennen HIFK:ta pääosin AHL:ssä, jossa hän voitti myös kertaalleen Calder Cup -mestaruuden. Broadhurstilla on kaksi NHL-ottelua vyöllään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä