TAMPERE. Parisen kuukautta sitten Tshekin jääkiekkomaajoukkueen peräsimeen noussut Kari Jalonen palautti maan MM-jääkiekon mitaleille Tampereella sunnuntaina.

Viimeksi vuonna 2012 mitalin ottanut Tshekki kairasi pronssia, kun se päätti turnauksen USA:sta irronneeseen hurjaan 8-4-voittoon.

Se näkyi kauas, että mitali maistui. Pelaajat ryntäsivät summerin soitua maalivahti Marek Langhamerin ympärille kasaan tanssien iloisesti.

Pelin jälkeen haastattelupisteellä esimerkiksi viime kaudella Pelicansissa pelanneella Jiri Smejkalilla oli aikaa ja intoa pysähtyä jokaisen häntä kyselleen toimittajan luo.

Pelicansissa ihastuttanut Jiri Smejkal oli haluttu hahmo pelin jälkeen. KUVA: Miska Miettinen.

Pronssiottelu oli hieno tapahtuma. Suomalaisfanit huusivat pelissä Jalosen nimeä, ja kun tämän kasvot tulivat Nokia Arenan jumbotronille, alkoivat suomalaiset taputtamaan ja hurraamaan.

– Oli se mahtavaa! Täytyy sanoa, että en ole kokenut tuollaista koskaan. Elämäni hienoimpia hetkiä, Tshekki-Jalonen tunnelmoi.

Oikeasti?

– Kyllä!

Pronssiottelun suomalaisriemun kruunasi se, että Ilves-vahti Langhamerin maalilletulon jälkeen Tshekki tuli rinnalle ja ohi näytöstyyliin. Kaikenlisäksi matsin tuomaristoon kuuluivat Lassi Heikkinen ja Hannu Sormunen. Ensiksi mainittu ja Helsingin-lohkossa eräässä pelissä loukkaantunut Sormunen hoitivat ruutunsa moitteetta.

Huikea kevät

Tshekin kevät oli huikea Pekingin olympiafarssin jälkeen. Talvikisoissa maa karsiutui jo pudotuspelien avauskierroksella hävittyään Sveitsille.

Sitten ohjaksiin tuli Jalonen, joka vei Tshekin kahden EHT-turnauksen voittoon viikon välein.

Oliko Tshekki-paketti sekaisin Jalosen tultua peräsimeen?

– Ei se paketti sekaisin ollut. Iso kuva on se, että he halusivat muutosta olympialaisten jälkeen. Isoin muutos oli se, että tuleeko ulkomaalainen valmentaja vai tuleeko tshekkiläinen valmentaja.

– Se oli mun mielestä isoin heidän tekemä muutos ja sitten mun nimi tuli mukaan. Ensimmäisen ulkomaalaisen valmentajan tultua koppikieli muuttui englanniksi, pelitaktiikkaa muutettaisiin vähän muttei paljoa. Johtamistyyliä muutettaisiin.

– Matkalla oli pomppuja, kisoissakin.

Jalonen muistuttaa, että harjoitusleirit menivät hyvin. Maa sai sisään pelitapaa, jota se halusi pelata MM-kisoissa.

– Halusin johtaa positiivisuuden kautta. Yritettiin löytää posiitiviset jutut, että ne kertautuisivat tänne peleihin.

Positiivisuuteen oli aihetta, kun EHT loi uskoa. Tässä vaiheessa juttutuokiota muuten Leijonien GM Jere Lehtinen tulee antamaan Jaloselle ”ylävitoset” ja onnittelut.

– (Pelien) taso nousi täällä. Eihän esimerkiksi Ruotsi pelannut silloin (EHT:llä) lähellekään sillä joukkueella, millä se pelasi täällä.

– Täällä pitää pystyä viemään joukkuetta eteenpäin, tuli tappio tai ei. MM-välierän jälkeen otettiin illalla positiivisuuden kautta.

– Negatiivisuuteen en usko, se ei ole nykyajan johtamista. Pitää aina löytää positiiviset jutut ja rakentaa silta pelaajien kanssa – että ne luottavat minuun ja minä heihin.

Miten paljon Jalonen haluaa tai suostuu ottamaan kunniaa pronssista?

– En halua ottaa. En yhtään. Pelaajien peli.

– Mutta mitali on heille ja heidän junioritoiminnalle hyvä juttu. Tuo varmasti positiivista juttua sinne, he näkevät idolien menestyvän kansainvälisillä kentillä.