Kolme suomalaisluotsia jatkoon? Toni Söderholmin Saksa pelaa jopa lohkovoitosta – antoi kovan näkemyksen seuraavasta vastustajasta: ”Yksi vaikeimmista”
HELSINKI. A-lohkon kärjessä paahtavat Sveitsi ja Saksa ovat olleet jääkiekon MM-kisojen kaksi suurinta ilopilleriä. Suomalaisluotsi Toni Söderholmin Saksa joutui silti viikonlopun päätöksessä koville, kun se kaatoi sunnuntaina Kazakstanin todella tiukan rutistuksen jälkeen 5-4.
Pienet ovat haastaneet isompiaan kovaa, ja ovatpa Sveitsi sekä Saksa nousseet kiekkomaailman absoluuttiselle huipulle. Turnausformaatti, 16 maan kisat ovat puhuttaneet viime aikoina paljon. Mitä mieltä Söderholm on joukkuemäärästä?
– Se ei ole mun rakennustyö, luotsi kuittaa.
Yhtä kaikki, Kazakstan rimpuili selkeää ennakkosuosikki Saksaa vastaan upealla tavalla.
– Ovat parantaneet turnauksen aikana. Hyvin yhteen pelaava jengi, tiivis porukka. Vastahyökkäyspeli on vaarallinen.
Sveitsi ja Saksa ovat A-lohkossa 15 pisteessä ennen sunnuntai-illan toisia pelejä. Sveitsin sunnuntain Ranska-pelin tulosta ei siis ehditty huomioimaan tähän juttuun.
Silti tilanne voi olla se, että naapurimaat ratkovat lohkovoiton tiistaina keskinäisessä kohtaamisessa. Näillä mailla tuntuu olevan Helsingissä matkassa villeimmät ja äänekkäimmät fanit.
Sveitsin lauantainen Kanada-kohtaaminen oli myyty loppuun.
– Tulee kova tempo. Sveitsillä on melkein paras mahdollinen joukkue jalkeilla, pelaa hyvää lätkää. Vaarallinen joukkue hyökkäyspäässä, sopiva annos fyysisyyttä. Tulee olemaan kaikille maille yksi vaikeimmista vastustajista tässä turnauksessa.
Suomen MM-turnauksessa tilanne on siis se, että kummassakin alkusarjassa lohkovoittajaksi on tyrkyllä suomalaisluotsin joukkue. Tampereella Jukka Jalosen luotsaama Leijonat johtaa lohkoaan.
Lisäksi puolivälierissä hyvin todennököisesti kolme joukkuetta kahdeksasta tulee olemaan suomalaisvalmentajien nippuja. Tshekkiä johtaa Kari Jalonen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPan kokoonpanossa iso muutos – supertähti ulkona!
- Kanadalaisjärkäle lähti Lukosta – uusi osoite selvisi
- Lähde: Valtteri Puustisen uusi seura selvillä!
- Huippu-uutinen! Suomalaislupaus kutsuttiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus: testisopimus AHL-seuran kanssa
- IL: Niko Huuhtanen palaa Liigaan!
- Leijonien MM-valmistautuminen alkaa – leiriryhmä julki
- Sport löi tiskiin huippuhankinnan – Haaviin tehomies Ruotsista
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!