Suomi toipui vaikeasta alusta ja voitti – yksi Leijonat-pelaaja mässäili peräti neljä tehopistettä
JOENSUU. Tampereen ja Helsingin MM-kotikisoihin valmistautuva Leijonat oli Joensuussa torstaina yllättävän tiukoilla Norjan kanssa.
Vaikean kahden ensimmäisen erän jälkeen Leijonat meni menojaan ja voitti ottelun lopulta lukemin 6-2.
Sinivalkoisten maaleista vastasivat Toni Rajala (1+2), Niko Ojamäki, Joensuun oma poika Miro Aaltonen, Jere Sallinen, Sakari Manninen sekä Jere Innala, joka myös syötti kolme maalia.
Vaikeuksia
Suomi vaikutti 3 126 katsojan edessä virhealttiilta ja lepsulta. Parhaiten – tai pahiten, kuinka vaan – tätä kuvasti Norjan 1-2-maali. Håkon Loken Pedersen sai toisessa erässä 2+2-minuuttisen korkeasta mailasta, mutta erikoistilanteen maalista vastasi Norja. Magnus Geheb polki läpi alivoimalla ja niittasi vieraat 1-2-johtoon hiljentäen Joensuun hallin totaalisesti. Suomen toinen epäkohta koski Hannes Björnistä. Olympiavoittaja sai osumaa naamaan, poistui toisen erän lopulla pukusojaan eikä palannut enää päätöserään.LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?