Näkökulma: Kolmen seiskapelin ilta on parasta, mitä kritiikkiin hukkuvalle Liigalle saattoi tapahtua
Kuva: Liiga
Liigan puolivälierät huipentuvat tänään, kun peräti kolmessa otteluparissa ratkaistaan välieräpaikka seitsemännessä ottelussa. Paremmuudestaan mittelevät vielä Jukurit ja KooKoo, Ilves ja Kärpät sekä TPS ja IFK.
Edellisestä kolmen puolivälierän venymisestä seitsemänteen otteluun on kulunut liki kaksi vuosikymmentä. Keväällä 2003 niin ikään kolme paria miekkaili jatkopaikasta täydet seitsemän ottelua.
Tämän kevään tasaisuutta korostaa myös jo ratkennut puolivälieräpari Tapparan ja Lukon välillä. Vaikka otteluvoitot kääntyivät lopulta Tapparalle selvänumeroisesti 4–1, pisti runkosarjassa sijalle 10 sijoittunut Lukko runkosarjavoittajan pelillisesti aidosti ahtaalle.
Liiga on saanut kritiikkiä jo pitkään niin yleisömääristä, markkinoinnista kuin joukkuemäärästä ja sarjajärjestelmästäkin. Huippumielenkiintoinen kevät on kuitenkin omiaan kiillottamaan kotimaisen joukkueurheilun kärkituotteen ryvettynyttä kilpeä.
Kolme täysin toisistaan erilaista sarjaa vetävät puoleensa
Vielä käynnissä olevat ottelusarjat ovat huippuesimerkkejä siitä, kuinka laadukkaan ja viihdyttävän jääkiekon ei tarvitse olla aina samanlaista. Jukurit luottaa KooKoota vastaan Olli Jokisen johdolla pohjoisamerikkalaisittain yksityiskohtien hiomiseen. Jokainen hyökkäyspään aloitus on Jukureille erikoistilanne. Eikä ole sattumaa, että Jukuri-hyökkääjä saa mailansa vapaaksi ohjausta varten usein, kun kiekko lähtee liikkeelle viivasta. Katso alta tai tästä esimerkki Jukureiden tulosta tuottaneesta hyökkäyspään aloituksesta. Juttu jatkuu videon jälkeen.#Jukurit #KuumintaJustNyt #Liiga
#Jukurit #KuumintaJustNyt #Liiga
Nick Baptiste iski Ilveksen toisen maalin avauserässä. Maali oli Big Nickin playoffsien kolmas osuma!
#Ilves #Liiga
Kaikilla mukana olevilla seuroilla on suuri merkitys Liigalle
Niin Tampereella, Turussa kuin Mikkelissä lippukauppa käy seurojen sosiaalisten medioiden tilien mukaan kuumana. Sarjan suurimmat ja pienimmät areenat ovat illalla täynnä. Liigalle on varmasti tärkeää, että suurseurat, kuten tamperelaisjoukkueet sekä IFK ja TPS ovat vielä juoksussa mukana. Tärkeää on myös Jukureiden ja KooKoon mahtavat kaudet. Viimeistään nyt puheet Mestis-seuroista on aika lopettaa. Kaiken kritiikin keskellä Liiga elää urheilullisesti mahtavaa kevättä. Liigan puolivälierien seitsemännet ottelut Jukurit–KooKoo, Ilves–Kärpät ja TPS–HIFK tänään kello 18.30 C More:lla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?