Lukko käytti kanadalaispuolustajansa option ensi kaudesta: ”Pystyy varmasti aloittamaan siitä, mihin jäi tällä kaudella”
Kuva: Liiga
Lukko kertoi maanantaina käyttäneensä kanadalaispuolustaja Matthew Abtin option. Näin ollen Abt nähdään Lukon riveissä myöskin ensi kaudella.
28-vuotias Abt pelasi avauskaudellaan Lukossa ja Liigassa 55 runkosarjaottelua, joissa syntyivät tehopisteet 5+10=15. Pudotuspeleissä hän kirjautti seitsemään otteluun yhden syöttöpisteen.
– Abt paransi kyllä tosi paljon kauden loppua kohden vaikean alun jälkeen. Hän oppi ison kaukalon salat loppukauden aikana ja on hyvä liikkumaan, on alati liikkeessä eikä ota taka-askelia. On selvä juttu, että monesti se toinen vuosi on pohjoisamerikkalaisille pelaajille se helpompi. Abt pystyy varmasti aloittamaan ensi syksynä siitä, mihin jäi tällä kaudella. Siihen jos pelaa taas nousujohteisen kauden, niin hyvä tulee. Kaiken lisäksi hän on erinomainen persoona pukukopissa ja kaikki tykkäävät hänestä, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kommentoi seuran tiedotteessa.
Abt pelasi ennen Lukkoon siirtymistään Pohjois-Amerikassa AHL:ssä ja ECHL:ssä.
Te rakkaat sinikeltaiset ratkaisittekin jo poterovartiovihjeen, joten mitäpä sitä suotta keskiviikkoon odottamaan:
Matthew Abt jatkaa Lukossa – "Uskon, että olemme vahvempia ensi syksynä" 
Uutiseen
raumanlukko.fi/uutiset/matthe…
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
Uutiseen
raumanlukko.fi/uutiset/matthe…
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
