HS: Anni Vuohijoen väitetään häirinneen Leijonien varapelaajaa Pekingissä

Painonnostaja Anni Vuohijoen väitetystä häirintätapauksesta Pekingin olympialaisissa on tihkunut nyt lisätietoja.
Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, että Vuohijoen epäillyn häirinnän kohteena olikin Leijonien varapelaaja
Viime viikolla STT uutisoi, että Vuohijoen epäiltiin käyttäytyneen epäasiallisesti ja häirinneen seksuaalisesti Leijonien pelaajaa. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kiisti kuitenkin kaikki väitteet.
– Saamamme tiedon mukaan kukaan pelaajista ei ole kokenut olympialaisissa epäasiallista käytöstä tai seksuaalista häirintää, Nummela kertoi liiton tiedotteessa
Helsingin Sanomien tietojen mukaan kyseessä oli Leijonien varapelaaja, joka asusti samassa hotellissa, jossa Vuohijoki majoittui. HS:n mukaan ulkopuolinen taho oli tehnyt valituksen tapauksesta.
Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen vahvisti tiedon HS:lle.
– Asiasta on nostettu epäily. Pelaajat eivät ole kohdanneet häirintää. Pelaava joukkue on elänyt kisakylässä omassa kuplassaan, Nurminen sanoi HS:n haastattelussa.
Vuohijoki oli Olympiakomitean hallituksen urheilijajäsenenä mukana Pekingissä. Hän ilmoitti viime viikolla eroavansa Olympiakomitean hallituksesta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa