Tuomarilegenda jakoi hauskan olympiamuistonsa Teemu Selänteestä: ”Joimme kunnes aurinko nousi”
Olympiakultaa voittaneille Leijonille on sadellut onnitteluviestejä ympäri maailmaa. Yksi Suomea onnitelleista on NHL:n eläköitynyt tuomarilegenda Tim Peel.
Peel kertoi onnitteluviestinsä yhteydessä myöt omat muistonsa olympialaisista. Hän tuomaroi Sotshin olympialaisissa ja jakoi oikeutta muun muassa Suomen ja Yhdysvaltojen välisessä pronssiottelussa. Erityisesti Teemu Selänne jäi tuomarin mieleen.
– Onnittelut Suomelle. Kulta oli todella ansaittu, Peel aloittaa viestinsä.
– Suomi on ylpeä maa. Teemu ei ollut kovin tyytyväinen minuun Sotshissa, kun hän voitti pronssia. Yhdysvallat sai kaksi rangaistuslaukausta. Selvitimme välimme myöhemmin ja joimme kunnes aurinko nousi.
Urallaan Peel vihelsi 1362 NHL-runkosarjaottelua. Hänen pitkä urakkansa tuomarina päättyi valtavaan kohuun. Peel kommentoi viheltäneensä pehmeän jäähyn, mutta hän halusi viheltää Nashville Predatorsille jäähyn hyvissä ajoissa, ja puheet tallentuvat vahingossa mikrofoniin. Ääniyhteys katkesi ennen kuin Peel ehti sanoa lauseensa loppuun.
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?