Suomen Jääkiekkoliitto otti maanantaiaamun tiedotteessaan kantaa Venäjän ja Valko-Venäjän asemaan kansainvälisessä toiminnassa. Tiedotteen otsikko kuuluu yksiselitteisesti sanoin ”Venäjä ja Valko-Venäjä suljettava kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle”.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi, että Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Luc Tardiffin kanssa on oltu aktiivisessa keskusteluyhteydessä viikonlopun aikana.

– Olemme kertoneet Suomen Jääkiekkoliiton edellyttävän, että Venäjä ja Valko-Venäjä suljetaan täysimääräisesti kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle ja ettemme aio pelata näiden maiden maajoukkueita vastaan.

Tällä olisi vaikutusta myös toukokuussa ainakin Tampereella sekä mahdollisesti Helsingissä pelattaviin MM-kisoihin. Venäläisjoukkue on ainakin toistaiseksi merkitty turnauksen alkulohko A:n ja Valko-Venäjän alkulohko B:n osallistujaksi.

– Totesimme myös, ettei ole mahdollista, että Venäjä ja Valko-Venäjä osallistuisivat toukokuussa Tampereella ja Helsingissä pelattaviin miesten MM-kisoihin, Nummela jatkoi.

Voit tutustua jääkiekon MM-kotikisoihin tarkemmin täältä.