Pelicans-kapteenilta avoin kirje – ”Nyt on tullut aika kertoa terveydentilastani”
Joonas Jalvannin kerrottiin lokakuussa jäävän sivuun terveydellisistä syistä. Nyt Pelicans-kapteeni avaa näitä syitä tarkemmin avoimessa kirjeessään.
— Tammikuussa 2021 sain tällin päähäni, jonka vuoksi olin sivussa peleistä yli kaksi kuukautta, Jalvanti kertaa tapahtumaketjun alkua. Loukkaantumisen seurauksena minulla oli jatkuvaa päänsärkyä. Oireet lopulta helpottivat sen verran, että pääsin takaisin pelaamaan. Palasin pelaamaan loppukaudeksi, mutta en päässyt takaisin omalle tasolleni.
Kesäharjoituksissakaan Jalvanti ei kyennyt saamaan itsestään kaikkea irti. Jälkikäteen hän on ymmärtänyt, että oireet olivat tuolloinkin läsnä. Kesäloman jälkeen elokuussa alkaneissa yhteisissä jääharjoituksissa päänsärky palasi toden teolla muuttuen yhä säännöllisemmäksi. Tästä huolimatta 33-vuotias puolustaja pelasi alkukauden normaalisti.
— Syyskuussa havahduin siihen, että mielialani oli laskenut. Jääkiekko ei antanut enää sitä iloa, minkä olin ennen siitä saanut. Lokakuussa tuli seinä vastaan enkä enää yksinkertaisesti pystynyt harjoittelemaan. Hakeuduin psykiatrin vastaanotolle ja siitä lähtien olen ollut sairaslomalla masennuksen takia.
Jalvanti on kaikesta huolimatta toiveikas tulevaisuuden suhteen. Kolmen viikon aikana selviää, kykeneekö hän pelaamaan vielä tällä kaudella. Henkinen hyvinvointi on Bluesin ja Jokereidenkin paidassa Liiga-kiekkoa pelanneen pakin mukaan mennyt eteenpäin, eikä intohimo lajiin ole lähtenyt.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”

