Olympialaisten jääkiekon avauspäivä: Ruotsin MM-kisojen pääsarjasta pudottanut Japani kurmotti taas sinikeltaisia
Jääkiekon naisten MM-kisojen pääsarjasta vuonna 2019 katastrofaalisesti pudonnut Ruotsi jatkoi taapertamistaan myös paluussaan arvokisoihin. Maa hävisi Pekingin olympiakisojen avauksessa maalia päin 40 kertaa laukoneelle Japanille torstaina osumin 1-3.
Voitaneen puhua yllätyksestä yleisellä tasolla, mutta toisaalta viime syksynä Japani ylsi Calgaryn MM-kisoissa puolivälieriin asti ja peräti kuudenneksi. Lisäksi Espoon kisoissa kolme vuotta sitten Japani oli nimenomaan se maa, joka ajoi Ruotsin ulos A-sarjasta.
Maa voitti joukkueiden alkulohkon päätöskohtaamisen loppuhetkien maalilla 3-2, ja Ruotsin tarina pääsarjassa tuli sitä myöten päätökseen.
Nytkin sinikeltaisten tarina vaikeutui huomattavasti, kun Ruotsi pelaa alemmassa alkulohkossa. Viiden joukkueen sakista kolme parasta etenee puolivälieriin. Lohkossa pelaavat Japanin ja Ruotsin lisäksi Tshekki, joka löi Kiinan 3-1. Viides maa on Tanska.
Avauspäivän muissa peleissä Kanada tyrmäsi ylemmässä alkulohkossa Sveitsin 12-1. Sen lohkon avauspäivän toinen peli käydään Suomen ja USA:n välillä iltapäivästä.
LUE MYÖS:
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”