Sopimus katkolla – SaiPa päästämässä hyökkääjätähden lisäksi irti maajoukkuepelaajastaan
Liigassa pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle uhkaavasti jäävä SaiPa on päästämässä irti maalivahti Jaroslav Januksesta. Hänelle tehtiin aikoinaan tammikuun loppuun asti kattava sopimus, kun maajoukkuevahti Niclas Westerholm loukkaantui.
Kolmissa MM-kisoissa torjunut peluri on siirtymässä Tshekkiin, kertoo jääkiekkotilastoihin ja -siirtoihin erikoistunut Eliteprospects-sivusto.
Slovakialainen on pelannut Liigassa tällä kaudella kuudessa pelissä prosentein 88,8. Päästettyjen maalien keskiarvo on Suomeen täksi kaudeksi saapuneella molarilla sekin luokkaa suhteellisen hyvä 3,12.
Liigan pudotuspelipaikoista jo 19 pisteen päässä oleva SaiPa vapautti aiemmin viikolla Nick Halloranin Ruotsiin.
Lappeenrannassa niin ihmisenä kuin pelaajana kovin tykätty hyökkääjä olisi haluttu pitää joukkueessa, mutta se ei yrittämisen jälkeen ollut mahdollista. Siirron perusteltiin turvaavan seuran palkanmaksukykyä.
Halloran nakutti 25 ottelussa kelvolliset tehot 7+10=17.
SaiPan kautta on jäljellä enää 20 ottelun verran, mikäli se ei jollain ihmeellä veny pudotuspeleihin. Liigassa pelataan keskiviikkona yksi ottelu, JYP-HPK.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä