Ruotsissa vati nurin: Tyttöleijonien MM-kisat peruttiin, mutta Nuoret Leijonat pelaavat – “Tartutammeko me koronavirusta poikia enemmän? Tämä on syrjintää”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekon MM-kisojen peruminen on saanut aikaan siellä täällä valtavan porun. Turnaus piti pelata Ruotsissa, mutta koronavirustilanteen takia pelit jäävät pelaamatta. Samaan aikaan pari vuotta vanhemmat miehet ratkovat Kanadassa MM-kultansa.
– Olen uskomattoman surullinen toisesta peräkkäin peruuntuneesta turnauksesta. Kärsin siitä muiden pelaajien ja staffin tavoin siitä, ettemme saa mitata kovaa työntekoa MM-jäillä, Ruotsin kippari Madeleine Östling oli sanonut TT:n mukaan.
Erikoinen yksityiskohta on se, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF perui kaikki tammikuun turnaukset. Sen ansiosta alle 20-vuotiaiden kisat pystyvät alkamaan normaalisti tapaninpäivänä.
– Tartutammeko me koronavirusta poikia enemmän? Tämä on syrjintää meidän silmiin, Ruotsin joukkueesta manattiin.
Asiaan on ottanut kantaa myös Suomen GM Tuula Puputti. Hän kommentoi tapausta Jääkiekkoliiton nettisivuilla ymmärtäen sen, että jokainen ymmärtää tehdyn päätöksen taustat.
– On tämä silti todella iso pettymys. Joukkue sai tietää pelaajavalinnoista keskiviikkona ja nyt tuli toisenlaisia uutisia. Osalle nuorista pelaajista peruminen tarkoittaa sitä, että heiltä jää ikäluokan kisat kokonaan väliin. Turnausta ei ole pystytty pelaamaan kahteen vuoteen.
LUE MYÖS:
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”