Marko Jantusesta tulossa elokuva – pääosanesittäjä selvillä
Kuva: Juha Tamminen
Takavuosien jääkiekkotähti Marko Jantusesta on tekeillä syyskuussa 2022 ensi-iltansa saava elokuva.
Pelaajauransa jälkeen päihdeongelmiensa ja sittemmin näkyvän päihdetyönsä tiimoilta paljon julkisuudessa olleesta, nyt 50-vuotiaasta ”Jarnasta” kertova elokuva kantaa nimeä Laitapuolen hyökkääjä.
Solar Filmsin tuottaman elokuvan ohjaajana toimii Aleksi Mäkelä. Itse Jantusen roolissa elokuvassa nähdään Severi Saarinen. Muissa päärooleissa nähdään mm. Katariina Havukainen, Jorma Tommila ja Tommi Eronen.
– Mahtavaa, että saamme osan tarinaani elokuvaksi. Hienoa nähdä elämä tietyssä pisteessä elokuvana nyt, kun matkani on jatkunut jo eteenpäin. On mielenkiintoista katsoa sitä tästä hetkestä taaksepäin, Jantunen iloitsee Solar Filmsin tiedotteessa.
Jääkiekon SM-liiga Oy on yksi elokuvan pääyhteistyökumppaneista. Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi avaa yhteistyön taustoja.
– Jantunen on tietysti kiekkoilija, mutta ennen kaikkea ihminen, joka on tehnyt paljon arvokasta työtä päihdetyön saralla nuorison keskuudessa. On hienoa, että hänen tarinansa kerrotaan nyt vielä laajemmin isolle yleisölle. Meille on tärkeää olla tukemassa tämän viestin leviämistä, Kallioniemi perustelee Liigan mukanaoloa filmiprojektissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!