Voi ei: NHL:ssä vasta debytoinut suomalaislupaus loukkaantui toisessa pelissään – tilasta tiedetään kovin vähän
San Jose Sharksin NHL-miehistöön murtautuneen Santeri Hatakan lähimenneisyys on pitänyt sisällään niin iloa kuin vastakkaistakin tunnetta. Debyytti tarunhohtoisessa on tietysti ikimuistoinen juttu, mutta keskiviikkoyönä pelaaja sitten loukkaantui uransa toisessa matsissa.
Haipaidat kellistivät kovalla ryminällä kauden aloittaneen Buffalo Sabresin 5-3-numeroin ottelussa, jossa Hatakan peliaika oli noin puolet pienempi debyyttiin verrattuna. Tehoitta jäänyt nuorten MM-pronssimitalisti pelasi vain vajaat kahdeksan minuuttia.
– John MacLeanilta ei ole tullut päivitystä ylävartalovammasta kärsivän Santeri Hatakan tilanteeseen. Tapauksesta tiedetään huomenna enemmän, toimittaja Curtis Pashelka kirjoitti Twitter-tililleen.
MacLean on Sharksin kakkosluotsi.
Hatakka pelasi ennen rapakon taakse siirtymistä Jokerien junioreissa, pari viime kautta menivät Liigan Ilveksessä ja lainalla Mestiksen KOOVEEssa. Kevät 2019 toi alle 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja tammikuun 2021 alle 20-vuotiaiden MM-pronssin.
LUE KESKIVIIKKOAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
NHL:ssä koettiin kauhunhetkiä: Surkimuksen paras pistemies sai kiekon päähän joukkuekaverin kudista – “Tuollaisen näkeminen on aina hyvin pelottavaa”
Huima kiekkosade: Ilmiömäinen Juuse Saros kuulemma varasti pisteen Predatorsille – ”On seinä”
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- Nyt selvisi NHL:n tv-lähetysten suuri kysymys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Tapparalle valtava menetys
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!