The Athletic: Junioriliiga USHL:n joukkueessa skandaali – koko valmennusryhmä eronnut ja pelaajat lakossa
Yhdysvaltojen korkeimmalla junioritasolla pelaava Omaha Lancers on ongelmissa. Kuluja leikatakseen The Athleticin tavoittamien lähteiden mukaan muun muassa videolaitteista ja otteluiden jälkeisistä aterioista osittain luopuneen perinteisen USHL-joukkueen koko valmennus on edellä mainituista syistä eronnut ja pelaajat ovat menneet boikottiin.
14 ottelusta kahdeksan voittoa kerännyt Lancers oli kertonut lähteiden mukaan jo ennen viime viikonloppua heinäkuussa nimetylle päävalmentaja-toimitusjohtajalleen, että hän ei tulisi jatkamaan tehtävässään viikonlopun jälkeen. Chadd Cassidyä pyydettiin silti jatkamaan tehtävässään vielä viikonlopun ajan, mihin tämä suostui.
Dominot lähtivät kaatumaan vauhdilla, kun Lancersin omistaja Anthony DiCesarella sekä apulais- ja maalivahtivalmentaja Tate Marisilla oli sanaharkkaa keskenään. Maris kertoi torstaiaamuna joukkueelle, että hän eroaa omistajaportaan ollessa kykenemätön sitoutumaan tarpeellisten resurssien tuottamiseen, sillä pelaajien vanhempiakin on pyydetty maksamaan joukkueen kuluja.
Maalivahtivalmentaja avasi joukkueelleen eronsa syyksi myös DiCesaren heikon kohtelun valmentajia ja pelaajia kohtaan, mikä ajoi hänet lopulta nurkkaan. Muu valmennusryhmä vastasi tähän eroamalla ja pelaajat menivät lakkoon.
USHL:ää tai DiCesarea ei tavoitettu kommentoimaan tapausta, mutta tiedossa on että USHL suorittaa siitä tutkinnan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia