Duncan Keith ylsi kolmantena aktiivipakkina merkittävään rajapyykkiin – katuu osuuttaan seksuualirikostutkinnassa
Duncan Keith pelasi Seattle Krakenia vastaan uransa NHL-ottelun numero 1200. Tämän virstanpylvään on saavuttanut aktiivipelaajista vain Joe Thornton, Aleksander Ovetshkin, Zdeno Chara, Ryan Suter ja Dustin Brown.
35. NHL-puolustajana kyseiseen saavutukseen yltänyt Keith teki juhlaottelussa myös ensimmäisen maalinsa Edmonton Oilersin paidassa. Maalin näet tästä linkistä.
Ennen tätä kautta Keith oli pelannut koko NHL-uransa Chicago Blackhawksissa, joka on ollut kesästä lähtien seksuaalirikosvyyhdin keskiössä. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2010, jolloin Iso-Britanniankin kansalaisuuden omaava kanadalaispuolustaja oli joukkueen varakapteenina. Keithiä pyydettiin haastatteluun koskien rikostutkintaa, mutta hän kieltäytyi.
— Jos pystyisin menemään ajassa taaksepäin, tekisin sen, Keith katuu Sportsnetin mukaan. Samaan aikaan tunsin, ettei minulla ollut mitään annettavaa, joten en uskonut sen auttavan. Minun olisi kuitenkin pitänyt istua alas haastatteluun.
Keith on kertonut aiemmin olleensa tietämätön vuoden 2010 tapahtumista. Uhrin henkilöllisyydestä hänellä ei sanojensa mukaan ollut ennen Kyle Beachin ulostuloa tietoa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!