Suomalaismolari joutui NHL:ssä kovaan paikkaan ykkösvahdin loukkaannuttua – tappiotilanne kääntyi voitoksi, supertähti kehui
Edmonton Oilers jatkoi keskiviikkoyönä hyvää pöhinää, kun joukkue otti kauden kolmannesta pelistään kolmannen voittonsa. Edes ykkösvahti Mike Smithin putoaminen kesken touhun ei pysäyttänyt, vaan kolmas päänahka irtosi Anaheim Ducksista luvuin 6-5.
NHL:n pistepörssissä jo kärkikymmenikköön kahden syöttöpisteen ja kokonaistehojen 2+4 myötä noussut Jesse Puljujärvi ei ollut matsin ainoa suomalaisonnistuja.
Mikko Koskinen sai maalilla ensimmäiset minuuttinsa, kun Smith joutui jättämään puuhan kesken toisen erän puolen välin jälkeen. Oilers oli tuolloin tappiolla luvuin 3-4.
– En usko, että tuleminen maalille kylmänä kesken tällaisen pelin on mitenkään helppoa. Hän teki hienoa työtä ja reagoi todella hyvin ottaen meille isoja torjuntoja. Hän oli todella hyvä, NHL:n pistepörssin kärkipäässä painiva Leon Draisaitl kehui Oilersin nettisivuilla.
Koskisen tilille kirjattiin 20 torjuntaa 21 kudista. Kun konkarin torjuntaprosentiksi kirjattiin mainio lukema 95,24, sai kausi mainion alun.
– Kuten sanoin kauden alussa, haluan vain pitää hauskaa. Tietenkään en halua nähdä Smithiä tuossa tilanteessa, mutta mennessä maalille, halusin vain pitää hauskaa. Tässä ovat ajatukseni, suomalainen hymähti.
LUE KESKIVIIKKOAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
NHL:n suomalaishyökkääjän tähtisentteri telottiin lasarettiin – tekijä sai vastata tappelulla
Taas tehoilta – Jesse Puljujärvi nousi jo kärkikymmenikköön koko NHL:n pistepörssissä!
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- SaiPan maalipyssylle yllättävä pikakomennus EHT:lle – askissa jo tänään
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!