Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
Leijonat kohtasi lauantaina Suomen EHT-turnauksen toisessa ottelussaan Tshekin. Vähämaalinen vääntö päättyi lopulta Suomen voittoon rankkareilla 2-1.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen teki rohkean ratkaisun Suomen EHT-turnaukseen. Joukkueeseen valittiin kolme nuorta maalivahtia Liigasta. Ratkaisuaan Pennanen perusteli sillä, että nuorille potentiaalisille maalivahdeille haluttiin antaa tilaisuus näyttää maajoukkueessa.
Tähän mennessä ratkaisu näyttää erinomaiselta. Avausottelussa Sveitsiä vastaan SaiPan maalivahti Kari Piiroinen esiintyi erinomaisesti.
Lauantain ottelussa Tshekkiä vastaan HPK:n Kim Saarinen pisti vielä pykälän paremmaksi. Saarinen oli ehdottomasti Suomen joukkueen paras pelaaja muuten vaisussa esityksessä.
Leijonat avasi ottelun tehokkaasti. Juho Lammikko iski kiekon maaliin vanhanaikaisella heti ensimmäisestä pidemmästä hyökkäysalueen pyörityksestä.
Muuten ensimmäinen erä olikin Tshekin hallintaa. Saarinen keräsi Suomen maalilla avauserään kymmenen torjuntaa.
Toisessa erässä Saariselta nähtiin useita paraatipelastuksia. Tshekin raamikkaat hyökkääjät ajoivat voimalla Suomen maalilla, mutta Saarinen pysyi hienosti tilanteissa loppuun asti mukana, vaikka omat puolustajista ei paljoa apua ollut. Toisessa erässä Saarinen kirjasi komeat 16 tojuntaa.
Saarinen säilyi ohittamattomana aivan kolmannen erän viimeisille minuuteille saakka. Tshekin 1-1-tasoitusmaalin iski Andrej Sustr, kun joukkue pelasi ilman maalivahtia.
Saarinen venyi ottelussa kiekon tielle huimat 38 kertaa. Rankkareilla hän torjui viisi Tshekin yritystä. Suomen onnistujat olivat puolestaan Janne Kuokkanen ja Jere Innala.
NOCCO Hockey Gamesin EHT-otteluiden anti on ollut laiha. Pelit eivät ole olleet kaksista viihdettä, eikä niiden perusteella pysty sanomaan mitään suomalaisen jääkiekonkaan tilasta. Se on kuitenkin käynyt selväksi, että Suomi kykenee edelleen tuottamaan nuoria huippuvahteja, joilla on potentiaalia menestyä kansainvälisesti sekä suuremmissakin sarjoissa.
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- SaiPan maalipyssylle yllättävä pikakomennus EHT:lle – askissa jo tänään
- IIHF selvittää nyt Venäjän MM-paluuta – Suomen Jääkiekkoliitto varoitti seurauksista
- IIHF: Venäjän liittolaisella ei asiaa MM-kisoihin
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus oli täysi floppi – nyt tuli lähtö!
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus oli täysi floppi – nyt tuli lähtö!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- SaiPan maalipyssylle yllättävä pikakomennus EHT:lle – askissa jo tänään
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- IIHF: Venäjän liittolaisella ei asiaa MM-kisoihin
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”