MHM-pelisarja on viihdyttänyt suurta määrää ihmisiä jo parin vuosikymmenen ajan. MHM 2000:n jälkeen ei ole kuitenkaan tekstipohjaisesta jääkiekkomanageripelistä tullut uutta versiota monista toivoa herättävistä lupauksista huolimatta.

— Olen turhan monta kertaa luvannut ja pettänyt lupaukseni sen suhteen, että saisin jotain tehtyä, pelin luoja Mikko Forsström myöntää. Pidän hassuna miten MHM kieltäytyy tulla unohdetuksi, vaikka olen vuosien mittaan tahattomasti yrittänyt parhaani auttaakseni sitä siinä.

Idea peliin lähti siitä, kun Forsström innokkaana jalkapallomanageripelien pelaajana halusi pelata mieluummin jääkiekkomanageripeliä. Markkinoilla ei sellaista oikein ollut, joten lukion ensimmäisellä luokalla ollut nykyinen koodari päätti tehdä pelin itse.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitään koodaamistaustaa ei ollut, mutta Forsströmin sanojen mukaan tekstipelejä tekivät tuohon aikaan ”kaikki”. Koodaaminen ei koskaan ole ollut hänelle MHM-pelien tekemisen kiehtovin asia, vaan enemmän kiinnosti kirjoittaminen ja suunnittelu. Tämän pelin loputtomista ja luovista juonenkäänteistä voikin uskoa.

Forsström teki pelin grafiikoita vaille yksin, sillä sen puolen hoiti hittipeli League of Legendsin grafiikoista vastannut henkilö. Muidenkin pelin osa-alueiden luominen vaati ulkopuolista apua.

— Esimerkiksi sarjaohjelma on käsin naputeltu TPS:n kausiohjelmasta 1987-88, koska en ymmärtänyt mitään algoritmeista, joilla joukkueen sarjaohjelmaan voisi generoida tasakierrokset.

Tuloksena oli MHM 97, sitten MHM 99 ja toistaiseksi viimeisenä edellä mainittu MHM 2000. Jokainen versio valittiin vuorollaan tietotekniikkalehti Mikrobitin Kuukauden peliksi. Uusimpaan painokseen työstetään päivitystä, joka mahdollistaisi pelin kätevän pelaamisen hiirtä käyttäen tai jopa puhelimella. Jonkinlainen versio on jo ulkona, mutta Forsström korostaa sen olevan vielä kesken.

Uudesta pelistä ei tehdä minkäänlaisia lupauksia. Forsström ei halua enää pettää lupauksia ja kokonaisen pelin valmistuminen vaatisi jo uhrauksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

— Käytännössä tarttisi ottaa vuosi vapaata töistä ja tehdä se peli jos meinaisi saada jotain valmiiksi. Pitäisi tehdä hyvä suunnitelma ja laskea, onko siitä mahdollista selvitä ilman, että tekee puhtaasti 80 tuhatta euroa tappiota. Jos laskee, että se olisi mahdollista tai henkisesti sen tappion arvoista, niin sen voisi tehdä. Oon tullut siihen tulokseen että se on ainoa tapa saada valmista.

Vaikka uudelle pelille ei ole aikataulua, pyörii ideoita mielin määrin Forsströmin päässä. Verkossa pelattava Maso Hockey Manager on edelleen mielessä, mutta päätöstä ei ole vielä tehty siitä, olisiko kyseessä massiivimoninpeli vai kavereiden kesken pelattava moninpeli.

Forsström on leikitellyt myös managerihahmon persoonan kehittämisen mahdollistamisella. Sarjajärjestelmässä ajatuksena on säilyttää Liigan, tai siis PHL:n (Pekkalandia Hockey League), avoimuus sarjanousulle. Hänen visiossaan Jokerit ei lähde KHL:ään ja sarjatasoja tulisi ainakin kaksi tosielämän Suomi-sarjan tasoa vastaavan Mutasarjan alapuolelle.

Ilman suurempia uhrautumisia MHM 2000:n päivitetty versio saattaa valmistua joskus lähitulevaisuudessa, mutta siihen asti pitää vain nauttia tällä hetkellä pelattavissa olevista versioista.

LUE MYÖS: Muistatko vielä legendaarisen MHM-pelisarjan? Tällainen päivitys MHM 2000:een on tulossa