Naisleijonien tähtimaalivahti Noora Rädyllä ei ole asiaa seuraaviin maaotteluihin, uutisoi Ilta-Sanomat.

Suomen naiset valmistautuvat olympialaisiin pelaamalla marraskuussa kolme ottelua Kanadaa vastaan, mutta IS:n tietojen mukaan Rätyä ei kyseisissä kamppailuissa nähdä. Päävalmentaja Pasi Mustonen on nimittäin päättänyt valita joukkueeseen maalivahdeiksi Anni Keisalan, Meeri Räisäsen ja Eveliina Mäkisen.

– Nooraa ei valita mukaan näihin otteluihin, vaikka joku nyt valituista maalivahdeista sairastuisi, IS:lle paljastetaan sisäpiiristä.

Räty on kertonut aiemmin haluavansa pelata Pekingin olympialaisissa. Kokenutta maalivahti ei kuitenkaan nähty viimeisimmissä MM-kisoissa, josta hän päätti jäädä sivuun muiden työkiireiden vuoksi.