Ässät – HIFK: Paraneeko Padan vire kotona?
Liiga
Ässät – HIFK
Perjantai 01.10. klo 18:30
Ässät ja HIFK eivät kumpikaan lähde illan otteluun kovin otollisesta tilanteesta. Isännät ovat sarjataulukossa viimeistä edellisinä, ja otteita on koko alkukauden vaivannut nahkeus. HIFK on kärsinyt tehottomuudesta, ja alkuviikon ottelu Jukureita vastaan oli kaikessa erikoisuudessaan monella tavalla epäonnistunut. Porissa joukkue yrittää saada aikaan tasonnoston.
Ari-Pekka Selin on kohdannut vaikeuksia alkukaudella – puolustus ei pidä, otteet heittelevät liiaksi ja kotona on niiattu pari kertaa aivan totaalisesti. Patapaitojen alivoima on ollut heikkoa, ja se selittää jo aika merkittävältä osaltaan huonoja tuloksia. Alkukauden ainoa kolmen pisteen voitto tuli Sportista, ja sen jälkeen henkseleitä ei ole tarvinnut suuremmin paukutella. Keskiviikkona Ilvestä vastaan Pata oli kolmannessa erässä täysin vastaantulija.
HIFK vei Jukureita vastaan laukaukset selkeästi, mutta puolustus vuoti kuin seula, eikä maalinteko onnistunut samassa tahdissa kuin paikkansa hyödyntäneillä vierailla. Maalivahtien torjuntaprosentitkin selittävät osaltaan joukkueen alakuloa. Kenttäpelaajista Joonas Lyytistä ja Alex Broadhurstia kaivattaisiin kokoonpanoon kipeästi. Ville Peltosen suojatit saapuvat Poriin ärsytettyinä, joten asenteesta ei homman luulisi jäävän kiinni.
Lyö vetoa ottelusta:
HIFK on paria luokkaa vahvempi joukkue kuin Ässät. Kertoimissa joukkueiden tasoeroa ja tilannetta on jo liioiteltu, joten psykologisesti vaikea tasoitusveto lähtee isäntien pärjäämisestä. Maalinkin tappiolla lunastellaan: Tasoitusveto, Ässät +1.5 kertoimella 2,10. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!