Apuvalmentaja käytti NHL-pelaajaa seksuaalisesti hyväkseen – uhri paljasti henkilöllisyytensä: ”Olin peloissani”
Chicago Blackhawksin vuoden 2010 mestaruusjoukkue on ollut kohujen keskellä pidemmän aikaa. Videovalmentaja Brad Alrichia on epäilty pelaajien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tähän mennessä häntä syyttänyt Chicago-pelaaja pitänyt henkilöllisyytensä piilossa.
Viime yönä uhri astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa ja paljasti henkilöllisyytensä. Kyseessä on Kyle Beach, 31. Beach kertoi tapahtumista TSN:n haastattelussa.
– Olin peloissani. Urani oli uhattuna. Tunsin olevani yksin enkä voinut tehdä mitään eikä minulla ollut ketään, kenen puoleen kääntyä, Beach kertoo.
– Ikinä ei voisi kuvitella, että joku, jonka pitäisi tehdä sinusta parempi jääkiekkoilija ja auttaa rakentamaan uraa, laittaisi sinut tällaiseen tilanteeseen.
Beachille oli ilmiselvää, että koko joukkue tiesi tapahtuneesta. Asia tuli esiin ikävällä tavalla.
– Sana leviää nopeasti. Homofobisia kommentteja tuli pukuhuoneessa, jäällä, ympäri areenaa kaikenlaisten ihmisten kuten pelaajien, henkilökunnan ja median läsnäollessa.
Beach on Chicagon ykköskierroksen varaus vuodelta 2008. Tällä kaudella hän on pelannut Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla EHC Erfurtin joukkueessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!