Paita kattoon! Kahdeksankertainen Suomen mestari saa ansaitsemansa kunnian tällä kaudella
Oulun Kärpät nostaa pitkän pelaajauran tehneen ex-puolustaja Ilkka Mikkolan pelipaidan Oulun Energia Areenan kattoon tällä kaudella. 42-vuotiaan Mikkolan pelinumero #6 jäädytetään lauantaina 9.10. ennen Kärpät-TPS-ottelun alkamista.
Mikkolan Liiga-ura sisälsi 968 ottelua runkosarjassa (314 tehopistettä) sekä 190 ottelua pudotuspeleissä (55 pistettä). Hän kävi läpi Kärppien juniorijoukkueet ja pelasi seurassa peräti 11 kautta Liigaa, joista yhdeksän kauden aikana hän kuului myös joukkueen kapteenistoon. Liigassa hän pelasi myös Lukon, Jokerien ja TPS:n riveissä.
Mikkola debytoi Liigassa jo kaudella 1998-99 ja pelaajauransa hän lopetti kauden 2016-17 jälkeen. Mikkola voitti urallaan ennätykselliset kahdeksan Suomen mestaruutta. Kukaan muu ei ole Liigassa yltänyt yhtä kovaan suoritukseen.
– Kokonaisuus kai tuossa päätöksessä on ratkaissut, eli mitä olen omalta osaltani seuralle antanut ja mitä siellä saavuttanut. Markku Kiimalainen, Reijo Ruotsalainen ja Jari Viuhkola – tuntuu kieltämättä hienolta saada oma pelipaita ja -numero noin kovaan seuraan, neljäntenä Kärppien jäädytettyjen pelinumeroiden riviin pääsevä Mikkola kommentoi Kärppien verkkosivuilla.
Upean pelaajauran tehneen Ilkka Mikkolan pelipaita nostetaan Oulun Energia Areenan kattoon!
Mikkolan pelinumero #6 jäädytetään lauantaina 9.10. ennen Kärpät - TPS -ottelun alkua.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!
