Naisten MM-kisoissa käsittämätön kummajainen – yksi voitto toi mitalipelipaikan: ”Parilla tuuripompulla vältti kymmenen peräkkäistä tappiota”
Naisleijonien MM-matka Calgaryssa päättyi alkuviikosta pronssijuhliin, kun Sveitsi kaatui päätöspelissä 3-1. Suomen turnaus oli kaksijakoinen, sillä Kanadalle ja Yhdysvalloille se hävisi kolmesti.
Toisaalta eurooppalaiset maat ottivat lukua neljästi maalierolla 14-1. Suomalaisten päävalmentaja Pasi Mustonen kommentoi pronssiottelua ja turnausrupeamaa Jääkiekkoliiton nettisivujen videohaastattelussa varsin poikkeuksellisin sanakääntein.
– Pronssiottelu oli odotetunlainen. Vastassa oli joukkue, joka käytännössä yhdellä pelillä ja parilla tuuripompulla vältti kymmenen peräkkäistä tappiota kaksissa MM-kisoissa…
– Voittamalla siis Venäjän viimeisen minuutin tuuri- ja jatkoaikamaalilla. Sveitsi meni yhtäkkiä neljän sakkiin. Tehtyjä maaleja oli ennen meidän kohtaamista neljä (näissä kisoissa).
Ylemmässä alkulohko A:ssa pelaava maa hävisi vuoden 2019 kisoissa kaikki viisi peliään, ja nyt sen ainoa voitto irtosi siis puolivälierässä. Selusta on kuitenkin turvattu, koska ylemmästä alkulohkosta ei voi pudota esimerkiksi sarjaporrasta alemmaksi.
Suomi sen sijaan selviytyi turnauksesta kunnialla, vaikka pohjoisamerikkalaiset olivat vielä liian kovia.
– Olen äärimmäisen tyytyväinen, pelin tasoon olin yllättynyt – oli parempaa kuin mitä odotin.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?