Avangard Omsk – TsSKA Moskova: KHL vauhtiin kevään finaaliparilla
KHL
Avangard Omsk – TsSKA Moskova
Keskiviikko 01.09. klo 19:00
KHL pistetään vauhtiin ottelulla, jossa kohtaavat viime kauden finalistit. Keväällä kausi huipentui Avangard Omskin mestaruusjuhliin, ja TsSKA haluaa varmasti pistää kapuloita hallitsevien mestarien rattaisiin kauden avauksessa. Kuten arvata saattaa, molemmat joukkueet joutuivat kesällä luopumaan monista avainpelaajistaan.
Omskista katosi kauden jälkeen ketjullisen verran laatupelaajia – kaikkein isoimpana suoneniskuna Lokomotiv Jaroslavliin lähtenyt Reid Boucher sekä uutta seuraa etsivä Ilja Kovaltshuk. Hyökkäyskalustoa piti siis paikkailla, eikä tilalle tullutkaan hassumpia pelureita. Maininnan arvoisia ovat ainakin Los Angelesista siirtynyt Nikolai Prokhorkin ja MM-kisoissa pisteitä nakutellut Peter Cehlárik.
Myös TsSKA:ssa kävi ovi: vaihtoon meni päävalmentaja, ja nyt käskijänä on Sergei Fedorov. Maalilta kadonnut Lars Johansson on todella iso menetys ja hyökkäyspäässäkin on muutoksia reilumman puoleisesti. Tämä nostaa nuorentuneen joukkueen ylle kysymysmerkkejä varsinkin alkukaudesta, vaikka joukkue on edelleen KHL:n mittapuun mukaan hyvin laadukas. Joukkue ei ole mitenkään liekehtinyt harjoitusotteluissaan – tosin sama pätee myös illan isäntiin.
Lyö vetoa ottelusta:
Joukkueiden muutoksista voisi arvella, että Avangard voisi olla avauspelissä valmiimpi. Niinpä annetaan hyvin kevyttä vetosuositusta kotivoitolle. Tuoreen tv-sopimuksen myötä KHL:stä päästään nauttimaan myös Suomessa tulevalla kaudella, joten jännärivedoille on tilausta: Avangard Omsk voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,55.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?