Tähden kanssa tehtävä tulosta – NHL:ssä läpimurron tehneen suomalaisen harteille ison tuntuisia odotuksia
New Jersey Devilsin kanssa äskettäin kahden vuoden sopimuksen tehnyt Janne Kuokkanen on joukkueessa pelaaja, josta voidaan tulevaisuudessa kuulla paljonkin. Tämä on perusteltavissa suomalaisen teoilla niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.
Ensinnäkin hyökkääjä nakutti viime kaudella taalaliigassa läpimurrossaan 50 ottelussa tehot 8+17=25 (-11). Devilsin nettisivuilla muotoiltiin, että Kuokkasen ja joukkuekaveri Jegor Sharangovitshin välisessä kemiassa oli jotain, joka tuntui erityiseltä heti ensiaskelista lähtien.
– He ovat kaksi hilpeää persoonaa, joiden luonteet sopivat yhteen melkein missä tahansa. Molemmat naureskelivat toisilleen.
– Jos Jegor oli haastateltavana, Janne nähtiin usein seisovan sivussa kameran vierellä. Jo pelkkä läsnäolonsa riitti siihen, että Jegor kävi hymyilemään, jopa nauramaan.
– Tätä oli aistittavissa myös päinvastoin. Ja heillä oli yhtä hauskaa jäälläkin.
Devils-luotsi Lindy Ruff kertoi taannoin, että Kuokkanen ja Valko-Venäjän maajoukkuemies menivät kauden mittaan eteenpäin.
– He ymmärtävät pelistä paremmin ja he ovat olleet suuressa roolissa. Minulle se on tärkeää.
Kuokkanen-Sharangovitsh on kuulemma pari, johon Devils voi luottaa liki jokaisessa tilanteessa.
– Puolustuksessa, hyökkäyksessä.
Aika näyttää, saako Kuokkanen astuttua isoihin saappaisiin – ja etenkin, millä menestyksellä?
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!