Venäjä – Suomi: Vastus kevenee
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Naisten MM-kisat
Venäjä – Suomi
Keskiviikko 25.08. klo 21:00
Naisleijonien MM-urakka jatkuu keskiviikkona Venäjän Olympiakomitean joukkuetta vastaan. Kisat ovat alkaneet kahdella tappiolla, mikä ei ole täysin odottamatonta, sillä vastassa ovat olleet maailman kaksi ehdotonta kärkimaata, Kanada ja USA. Jatkopaikasta ei suomalaisten kiekkofanien tarvitse olla huolissaan, sillä ylemmästä tasolohkosta kaikki viisi joukkuetta tulevat etenemään pudotuspeleihin.
Naisleijonilla on kisoissa kahdeksan ensikertalaista, ja kivikovat vastukset pitivät tempoa ja vaatimustasoa äärimmäisen korkealla. Lisäksi viime otteluissa on käynyt ilmi, että Suomen ylivoimapeli ei tuota toivotulla tavalla tulosta. Puolustus- ja varsinkin maalivahtipeli on kuitenkin uomissaan, ja Pasi Mustosella tulee olemaan maalivahtivalinnoissa mietittävää.
Venäjä ei ole USA:n ja Kanadan tasoinen joukkue. Hyvänä päivänä venäläiset pystyvät Suomen voittamaan, kuten kävi vuoden 2017 MM-kisoissa. Ennen Leijonat-ottelua Venäjä on ehtinyt pelata jo kolme ottelua. USA:lle ja Kanadalle tuli takkiin selkeästi, mutta avauspelissä venäläiset onnistuivat voittamaan Sveitsin – loppunumeroita 3-1 voidaan pitää ansaittuina.
Lyö vetoa ottelusta:
Suomi oli USA:a ja Kanadaa vastaan hieman paremmin mukana kuin Venäjä. Tältä pohjalta otetaan varovainen lyönti tasoituksella Naisleijonille – vähintään kahden maalin voitto tarvitaan lunastukseen: Tasoitusveto, Suomi -1.5 kertoimella 1,85. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä