Ryysyistä rikkauksiin – agentti paljastaa Andrei Vasilevskin ja Nikita Kutsherovin rutiköyhät perhetaustat
Yksi NHL:n rikkaimmista agenteista, ukrainalais-amerikkalainen Dan Milstein on julkaissut taas yhden kirjan. 45-vuotiaan agentin kirja on hänelle järjestyksessään viides ja keskittyy monipuolisen bisnesmiehen jääkiekkoagenttitoimintaan.
Milstein on erikoistunut erityisesti venäläisten kiekkotähtien agenttina. Asiakaskuntaan kuuluvat muun muassa Pavel Datsjuk, Nikita Kutsherov ja Andrei Vasilevski.
Kaksi jälkimmäistä ovat kotoisin rutiköyhistä oloista. Vasilevskin perheen Milstein kertoo keräilleen ja jakaneen pulloja selvitäkseen. Tampa Bay Lightning -vahti vannoi perheelleen, että hän pitää aikuisena huolen ettei sen tarvi enää elää niin.
Kutsherovin varusteet eivät olleet lapsena parasta laatua. Hänen perheellään ei ollut varaa luistimiin, mutta jäähallin siivoojana työskennellyt äiti sai työnsä sivussa yhdet luistimet, jotka Nikita sitten jakoi kolme vuotta vanhemman veljensä kanssa. Luistimet olivat useamman koon liian isot, mutta niillä nykyinen Lightningin supertähti pelasi ensimmäiset kolme vuotta urastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?