HIFK:n puolustajalupauksen taklannut kanukki lyhyeen pelikieltoon – myös Olli Palolalle yhden ottelun huili
CHL:ssä torstai-iltana pelatussa HIFK:n ja ZSC Lionsin välisessä ottelussa sattui ikävä välikohtaus. Lionsin kanadalaishyökkääjä John Quenneville taklasi HIFK:n nuorta puolustajaa Otto Salinia päähän keskialueella vaihtoaitioiden läheisyydessä. Quenneville passitettiin tilanteesta suihkuun ja Salin talutettiin pukusuojiin jatkotutkimuksiin.
Quenneville sai lopulta tilanteesta kahden ottelun pelikiellon sekä 1 400 euron sakot. CHL perustelee tuomiotaan sillä, että Salinilla oli tilanteessa osittainen vastuu siitä, ettei hän huomioi tarpeeksi mahdollista taklausta. Quennevillen vastuu tilanteessa oli kuitenkin suurempi, sillä hän kohdistaa taklauksensa suoraan päähän.
Myöskään HIFK ei selvinnyt ottelusta ilman jälkiseuraamuksia. Joukkueen hyökkääjä Olli Palolalle tuomittiin myös yhden ottelun pelikielto sekä 700 euron sakot. Palola ajettiin ottelusta suihkun puolelle taklattuaan Marco Pedrettiä kyynärpäällä. Tuomiota perustellaan sillä, että Palola olisi voinut taklata tilanteessa puhtaasti, mutta sen sijaan hän taklasikin kyynärpää edellä.
HIFK voitti lopulta kuuman ja vaiherikkaan ottelun lukemin 3-0.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?