Jaromir Jagrin omistama seura pisti tuulemaan – hankki kuusi uutta pohjoisamerikkalaista pelaajaa!
Tshekin pääsarjassa pelaava Rytiri Kladno julkaisi hiljattain kuusi uutta pelaajasopimusta tulevalle kaudelle. Joukkueen omistajana toimiva 49-vuotias tshekkiläisikoni Jaromir Jagr pelaa seurassa myös itse ensi kaudella. Hän on esiintynyt joukkueessa jo neljällä kaudella NHL-uransa jälkeen. Pelaajistosta löytyy myös muun muassa toinen legenda Tomas Plekanec, joka aloittaa nyt kolmannen kautensa joukkueessa.
Joukkueen maalinsuulle saapuu kanadalainen Landon Bow. 25-vuotiaalla veskarilla on kokemusta AHL:stä edellisen viiden kauden ajalta Texas Starsin riveistä. NHL:n puolella hän on esiintynyt kahdessa ottelussa Dallas Starsin maalilla. Siirto Kladnoon tulee olemaan nuorelle veskarille ensimmäinen kokemus Euroopassa pelaamisesta.
Puolustukseen liittyy kolme uutta kanadalaispuolustajaa. He ovat Kyle Wood, Cody Donaghey sekä Jake Dotchin. Wood on varattu Colorado Avalancheen 3. kierroksella kesällä 2014. NHL-otteluita hän ei ole kuitenkaan vyölleen koskaan saanut. AHL:ssä mies on luutinut 242 ottelun verran. Viime kausi sujui Saksan kakkostasolla Löwen Frankfurtissa.
Donaghey on pelannut suurimman osan urastaan QMJHL:ssä sekä ECHL:ssä. Viime kausi oli hänelle ensimmäinen Euroopassa, kun hän pelasi Tanskan pääsarjassa. Dotchin puolestaan on Tampa Bay Lightningin 6. kierroksen varaus vuosimallia 2012. NHL:ssä hän on päässyt pelaamaan 103 ottelua urallaan ja tehnyt niissä 23 pistettä. Tampan lisäksi hän on pelannut Anaheim Ducksin riveissä. Viime kausi jäi Dotchinin osalta kokonaan pelaamatta.
Hyökkäystään Kladno vahvistaa kahdella pohjoisamerikkalaisella pelurilla. Joukkueeseen liittyvät yhdysvaltalainen Danny Kristo sekä kanadalainen Daniel Ciampini. Montreal Canadiens varasi Kriston NHL:ään toisella kierroksella kesällä 2008, mutta NHL:ssä hän ei ole koskaan pelannut. Urallaan tutuiksi ovat tulleet muun muassa KHL, SHL, DEL ja NL. Ciampini on pelannut muutaman kauden verran AHL:ssä. Kaksi edellistä kautta ovat sujuneet Euroopassa, toinen Itävallassa ja toinen Norjassa.
Kladno nousi jälleen viime kauden päätteeksi Tshekin pääsarjaan yhden kauden tauon jälkeen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Hurja huhu: Tämä joukkue yritti hankkia Kirill Kaprizovin juuri kauden alla
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Toimittaja: NHL-tähti ollut tyytymätön seuraansa siitä lähtien, kun hänet varattiin
- Leijonat-hyökkääjä jatkaa uraansa neljän vuoden tauon jälkeen – siirtyy II-divisioonaan!
- Kisa: osallistu arvontaan ja voit voittaa itsellesi NHL26-pelin!
- IS: Jokereita uhkaa mojova rangaistus
- Näkökulma: HIFK:sta on tullut surkeiden sopimusten loppusijoituspaikka
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Olli Jokinen latasi suoraa tekstiä: ”Kaikkien tässä täytyy peiliin katsoa”
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- IL: Useat seurat kiinnostuneita suomalaisvalmentajasta – mukana useampi Liiga-joukkue
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Teemu Hartikaiselta yllättävä huomio: Tässä asiassa Liiga on Sveitsin sarjaa edellä
- Kasperi Kapanen: karmea uutinen