”Voi olla, että on mennyt kevyen kännin puolelle” – näin Niklas Hagman muistelee MM-kisa-aikojen välipäiviä
Miesten jääkiekon MM-kilpailut ovat joukkueille tänä keväänä hyvin erilaiset kuin koskaan aikaisemmin.
Tämä johtuu koronavirustilanteesta, jonka takia rajoitukset ovat tiukkoja, eivätkä pelaajat pääse nauttimaan välipäivistään aivan yhtä rennosti kuin aiemmin. Liikkumista rajoitettiin varsinkin ennen turnauksen alkua, kun pelaajat olivat viiden päivän ajan hotellikarateenissa.
Entisen Leijonat-pelaaja Niklas Hagmanin mukaan hänen aikanaan kisojen välipäivät olivat välillä hyvinkin rentoja.
– Ei nyt mitään räväkämpää.. mutta kyllä siinä, kun kisat kestää aika pitkään, niin siinä alkusarjassa yleensä tulee väli, että on muutama päivä huilia, niin kyllä silloin on käyty syömässä hyvin, muutama lasi viiniä otettu ja ehkä muutama olutkin. Voi olla, että on mennyt kevyen kännin puolelle, mutta seuraavana päivänä on kuitenkin oltu reenaamassa.
– Mutta kuitenkin fiksusti, kun sinne pelaamaan on lähdetty. Mutta hyvällä porukalla syömässä hyvin ja rentoutumassa. Kisoissa sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä, mutta kyllä Suomi pääsääntöisesti on käyttäytynyt hyvin, märällä kerkiää sitten käymään kisojen jälkeenkin, Hagman kertoi NordicBet Studion viimeisimmässä jaksossa.
Mikäli haluat katsoa Hagmanin haastattelun kokonaisuudessaan, niin voit katsoa sen täältä.
Lähde: NordicBet
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura