Ruotsin päävalmentaja Johan Garpenlöv kovassa grillissä: ”En ajattele sitä, pitäisikö minun saada potkut vai ei”
Ruotsin maajoukkue jäi ensimmäistä kertaa ikinä MM-kisojen alkulohkoon. Tilanteessa erityisen kovan julkisen paineen ja kritiikin alle on joutunut päävalmentaja Johan Garpenlöv.
Garpenlöv joutui Aftonbladetin kovaan grilliin eilisen Venäjä-ottelun jälkeen. Hän oli haastattelussa ymmärrettävästi lyöty mies.
– Tietenkään nyt ei ole hyvä fiilis. Olen pettynyt. Tämä on iso epäonnistuminen minulle päävalmentajana ja meille jääkiekkomaana. Emme ole tyytyväisiä lopputulokseen. Tulimme tänne taistelemaan mitaleista ja kullasta, Garpenlöv sanoi rankkaritappion jälkeen Aftonbladetille.
Päävalmentajalta tiedusteltiin suoraan, millaisena hän näkee oman tulevaisuutensa maajoukkueen johdossa. Garpenlöv sanoi suoraan, ettei aio erota.
– Haluan jatkaa, mutta en ole se, joka sellaiset päätökset tekee, Garpenlöv kommentoi.
Häneltä kysyttiin myös, onko hänellä itsevarmuutta valmentaa joukkuetta myös olympialaisissa.
– En ajattele sitä, pitäisikö minun saada potkut vai ei. Ajattelen vain, että menen kotiin ja arvioin tätä kaikkea.
Aftonbladet kysyi lopuksi suoraan, oliko tämä Garpenlövin uran suurin epäonnistuminen.
– Yksi niistä, tietenkin. Olen ollut mukana pitkän aikaa, ja olen ollut mukana hyvissä sekä ei niin hyvissä jutuissa. Tämä on yksi isoimmista takaiskuista.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!