MM-välierän lisämausteet: “Tutkasta vuosiksi hävinnyt” leijonatykki kohtaa kaksi entistä joukkuekaveria – pelurilla kerrottavana yllättävä muisto
Kuva: Ilari Isotalo
Iiro Pakarisen tähdittämä ”HPK-ketju”, jossa keskellä ja toisella laidalla ovat viilettäneet Petri Kontiola ja Jere Innala, on ollut Leijonien kenties ehjin ja kokonaisvaltaisesti parhain ketju Latvian Riiassa pelattavissa jääkiekon MM-kisoissa.
Aiemmin yhdet maailmanmestaruuskekkerit kokenut Pakarinen on ollut edellisen ja siis ainoan kerran mukana MM-jäillä 2014 – ja nyt hän loistaa heti perään seitsemän vuotta myöhemmin. Mikä homma?
– Maajoukkueen, sitä seuraavien, tutkasta olen varmaan hävinnyt seitsemäksi vuodeksi, mutta Pohjois-Amerikassa tuli vietettyä pari vuotta ja muutaman kauden vielä KHL:ssä. Muutama pyyntö tuli aikoinaan MM-leirille, mutta Pohjois-Amerikassa oli sellaisia kausia, missä olin AHL:ssä ja NHL:ssä ylös ja alas rampaten. Perhe oli Suomessa ja olin erossa heistä, Suonenjoen lahja suomalaiselle kiekkoilulle sanoi perjantain välipäivän haastattelussa.
– Tein siis muutaman kerran päätöksen, etten lähtenyt leirille – oli parempi mennä kotiin. Joka vuosi olen ollut kyllä pelikunnossa.
Vuonna 2014 Pakarinen sai kaulaansa hopeaa upottaen Kanadan puolivälierässä vain muutama minuutti ennen loppua syntyneellä 3-2-voittomaalilla. Noissa kisoissa hyökkääjä iski kolme niittiä, ja nyt tilillä on tehot 3+1. Tehokasta!
Seuraavaksi MM-hopeamitalisti kohtaa Saksan välierässä. Maata luotsaavat Toni Söderholm ja Ville Peltonen – luotsit, jotka olivat Pakarisen joukkuekavereita kaukalossa HIFK:ssa kausina 2012-14!
– He olivat tosi hyviä joukkuekavereita. Kun menin HIFK:hon, sain isällistä ohjausta joka asiasta kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella. Istuin Villen vieressä kopissa.
Tehokkaalla pelurilla, siis hyökkääjä on kerrottava myös jokseenkin yllättävä muisto.
– Söden parina taisin pelata muutaman pelin yhdellä kaudella pakkina. Hienoja miehiä ovat molemmat, hyökkääjä Pakarinen selitti.
Luvassa on siis todellinen trilleri. Se alkaa kello 18.15.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia