FPS julkaisi pelaajauutisia – neljä uutta sopimusta tulevaksi kaudeksi
Kuva: Mestis
FPS julkaisi neljä uutta pelaajasopimusta ensi kauden joukkueesta. Jatkosopimuksiin nimensä allekirjoittivat Petrus Lintonen ja Paavo Tyni, uusia hankintoja ovat Mika Huhtasalo ja Miska Ronkainen.
Lintonen on todella pitkäaikainen FPS-maalivahti. Ensimmäiset pelinsä FPS:n paidassa 29-vuotias forssalainen pelasi kaudella 2008-09. Kulunut kausi oli hänen ensimmäinen kautensa Mestiksessä, ja otteluita kertyi 20 kappaletta torjuntaprosentilla 89.2.
Tynillä on takanaan upea kausi, sillä hän Liigasta kuuden ottelun verran lisäkokemusta. Mestiksessä 29 ottelua riittivät tehoihin 9+17=26.
Huhtasalo liittyy FPS:ään Suomi-sarjan joukkue Karhu HT:sta. Viime vuodet Ruotsin alasarjoja kolunneella 25-vuotiaalla hyökkääjällä on 66 ottelun kokemus Mestiksestä.
Forssalaislähtöinen Ronkainen on tuttu pelaaja FPS-faneille. Vuonna 2015 kotikaupungistaan HPK:n junioreiden vahvuuteen, kunnes palasi kotiin kuluneeksi kaudeksi. Maaliskuussa hän pääsi hämeenlinnalaisten Liiga-kokoonpanoon, mutta ensi kaudeksi 21-vuotias hyökkääjä liittyy jälleen FPS:n vahvuuteen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!