TPS paljasti uuden päävalmentajansa nimen – samalla tiedotettiin uusista pelaajahankinnoista

TPS julkisti tänään uusia pelaaja- ja valmentajasopimuksia.
Joukkueen päävalmentajana ensi kaudesta lähtien toimii Jussi Ahokas. Tuore sopimus on kaksivuotinen ja se sisältää myös option kaudesta 2023-24. Valmennustiimin täydentävät Kari Kalto, Vesa Petäjä, Sami Salo, Ari Moisanen ja Risto Rosendahl.
Ahokas valmensi KooKoota kaksi edellistä kautta. Kauden 2019-20 päätteeksi hänet palkittiin Kalevi Numminen -palkinnolla Liigan parhaana valmentajana. 40-vuotias valmentaja on saavuttanut myös U20- ja U18-maailmanmestaruudet.
Elmeri Eronen palaa Turkuun kaksivuotisella sopimuksella. Oikealta laukova puolustaja pelasi kaksi viimeistä kautta HPK:ssa ja nousi sinä aikana EHT-tason puolustajaksi. Eronen on TPS:n kasvatti ja hän edusti seuraa ennen Hämeenlinnan vuosiaan.
Jonne Tammela siirtyy myös TPS:n riveihin. 23-vuotias hyökkääjä edusti Rauman Lukkoa kaksi edellistä kautta. Tammelan Liigaura alkoi KalPasta, josta hän siirtyi pelaamaan AHL-seura Syracuse Crunchiin. Tammelan sopimus on kaksivuotinen.
Uusien sopimusten lisäksi TPS julkaisi maalivahti Andrei Kareevin yksivuotisen jatkosopimuksen. Venäläisvahti pelasi ensimmäisellä kaudellaan TPS:ssä 36 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 91,70. Kareev on aiemmin pelannut KHL:ssä Salavat Julajev Ufan riveissä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin