Kazakstan – Saksa: Yllättäjät vastakkain
MM-kisat
Kazakstan – Saksa
Keskiviikko 26.05. klo 16:15
Keskiviikon iltapäiväpelissä on vastassa MM-kisojen kaksi pirteää yllättäjää – sekä lohkoa puhtaalla pelillä johtava Saksa, että Leijonia horjuttanut Kazakstan ovat tähän asti antaneet enemmän kuin etukäteen odotettiin. Saksaa on väläytelty jopa näiden kisojen jättiyllättäjäksi – villeimmissä spekulaatioissa joukkue on nostettu mitaliehdokkaaksi.
Kazakstan ei pystynyt jatkamaan USA:a vastaan yllätyksiään. Joukkue jäi maaleitta, ja täytyy muistaa, ettei maailman suurimman sisämaavaltion tulivoima ole kahdessa ensimmäisessäkään ottelussa ollut mitenkään erikoista. Lisäksi Leijonien lailla myös jenkit laukoivat Kazakstania vastaan ahkerasti, ja on mielenkiintoista nähdä, laitetaanko maalivahtikomeetta Nikita Boyarkin myös neljännessä pelissä tuleen – rasitusta on tullut jo aika lailla.
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Saksa oli suuri suosikki, mutta vasta Kanada-voitto räjäytti pankin. Toni Söderholmin suojatit käyttivät maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen ja puolustivat uhrautuvasti, vaikka Kanada saikin ison määrän maalipaikkoja. Mathias Niederberger oli kuitenkin maalilla loistava. Henkisesti voitto Kanadasta oli varmasti äärimmäisen piristävä.
Lyö vetoa ottelusta:
Saksalla on joukkueista enemmän potentiaalia, eikä olisi mikään ihme, jos Kazakstanin suurimmat maineteot olisi nähty. Tähän otteluun otetaan positiota ja lätkäistään Saksaa tasoituksella: vetosuositus on Tasoitusveto, Saksa -1.5 kertoimella 2,03. Kahden maalin voitto siis vaaditaan lunastukseen.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?