Kanada – Suomi: Kanada veitsi kurkulla
MM-kisat
Kanada – Suomi
Tiistai 01.06. klo 12:15
Leijonat on varmistanut paikkansa jatkopeleihin lohkon toisen kärkijoukkueen USA:n kanssa. Lopuista paikoista kinastelevat Kazakstan, Saksa, Kanada ja Latvia. Leijonia vastaan päiväpeliin tiistaina asettuvalla Kanadalla on pakkovoiton paikka, jotta jatkopaikka olisi mahdollinen. Kazakstan voi varmistaa jatkopaikkansa jo maanantai-iltana Norjan lyömällä.
Hullu kerroin Leijonille 30.00!
Kanada aloitti kisat todella surkeasti ja hävisi kolme ensimmäistä peliään. Norjasta, Kazakstanista ja Italiasta joukkue otti pakkovoitot, mutta kisojen alku oli jääkiekon emämaalta häkellyttävän huono. Italiaa vastaan oltiin jo normaalissa päiväjärjestyksessä, sillä ottelu oli käytännössä ohi jo ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. Adam Henriquen ykkösvitja oli pelipäällä ja pyöritti italialaisia miten lystäsi.
Leijonien tehopelaaja on tähän asti ollut Anton Lundell. Leijonien tulivoima ei ole ollut tässä turnauksessa mitenkään erityistä, vaan vahvuus on ollut pikemminkin pitävässä puolustuspelissä – Suomen nippua ei todellakaan ole helppo avata. Jukka Jalonen on muutellut ketjukoostumuksia paljon turnauksen kuluessa. Onkin mielenkiintoista nähdä, rauhoitetaanko tilanne jatkopelien lähetessä, vai elääkö kokoonpano edelleen.
Lyö vetoa ottelusta:
Kanadalla ei ole mitään menetettävää, vaan voitto yritetään ottaa vaikka sitten riskillä. Tämä nostaa maaliodottamaa vähän, ja matalalla totals-rajalla lähdetään yrittämään overia päätösmatsiin. Vetosuositus on Ottelussa yli 4.5 maalia (60 min) kertoimella 1,84. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!