Heiluuko reppu MM-jäilläkin? Viimeksi kisoista loppumetreillä pudonneella Leijonien maalitykillä alla uskomaton kausi – “Rehellisesti sanottuna, en olisi uskonut”
– Rehellisesti sanottuna, en olisi uskonut tällaiseen vuoteen. Aika paljon on tehty hommia, ja on kivaa nähdä sen tuottavan tulosta. Mutta nöyränä pitää pysyä. Koen, ettei tämä riitä – potentiaalia on, ja sitä pitää kaivaa esiin.
Latvian MM-kisoihin huipentuva kiekkokausi on ollut valtava marssi Buffalo Sabresin Arttu Ruotsalaiselta, joka lausui alun sanat Leijonien torstaina järjestetyssä mediatilaisuudessa.
Pelaaja murtautui NHL:ään takoen 17 pelissä viisi maalia, AHL:ssä Rochester Americansin puolella hän iski pisteen per peli – 13, 5+8=13 (-2). Liigassakin hyökkääjä loisti alkukaudesta, ja Ilveksen paidassa tilille kertyi peräti 27 pinnaa 19 pelissä.
– On kova nälkä, pikkupoikana olen unelmoinut näistä hetkistä, että pääsisi edustamaan Suomea MM-kisoihin. Henkilökohtaisesti alla on ihan hyvä kausi, joten hyvillä fiiliksillä lähdetään, taalaliigassa runkosarjan loppuhetkillä Buffalon seuraavan kauden pelipaikoista muiden kanssa kamppaillut Ruotsalainen hymähti.
Suomi on nähty MM-jäillä muiden maiden tavoin edellisen kerran kaksi vuotta sitten Slovakian Bratislavassa. Alle 18-vuotiaiden MM-hopeamitalisti putosi tuolloin kisakoneesta ihan viimeisillä metreillä.
– Kyllähän se putoaminen pettymys oli, mutta se kuuluu tähän juttuun. Olin nuori pelaaja, ja toisaalta se antoi vaan lisänälkää – että joskus olisi mahdollisuus vielä päästä kisoihin, 23-vuotias oululainen järkeili.
Nyt mukaan lähteminen ei ollut missään vaiheessa vaikeaa.
– Tuossa oli viimeisiä NHL-kierroksia käsillä, ja sitten Jere (GM Lehtinen) soitti kiinnostuksesta. Nopeasti oli itsellä sellainen fiilis, että haluan lähteä, jos olen kunnossa ja muut asiat ovat sillä mallilla, että pystyn lähtemään.
Kiekko on heitellyt maaliahnetta hyökkääjää tällä kaudella sinne tänne, Euroopasta Amerikkaan ja nyt Latviaan. Ruotsalainen iski Liigassa, NHL:ssä ja AHL:ssä 49 pelissä miehekkäät 26 häkkiä.
– Pyrin olemaan valmis. Vahvuuteni ovat hyökkäyspäässä, ja tulosta pitää tulla. Sitä odotan itseltä.
Tuleeko maalintekijälle paineita? Entä mitä turnauksesta on syytä odottaa?
– En tiedä, tuleeko kummoisempia paineita. Odotan maaleja ja pyrin tuomaan niitä.
– Totta kai lähdetään tavoittelemaan kirkkainta, mutta peli kerrallaan pitää mennä. Jäällä on ollut treeneissä hyvä meininki. Mahdollisuus on mihin vain, jos saadaan loksautettua kaikki kohdalleen.
Ruotsalainen on kaksinkertaisen Stanley Cup -voittaja Olli Määtän kanssa ainoa NHL-mies Leijona-joukkueessa. Tuleeko mahdollisesta silmä kovana -seuraamisestakaan paineita?
– En tiedä, aiheuttaako se painetta. Olen pyrkinyt keskittymään omaan tekemiseen. On turhaa miettiä sitä, mitä kaikki muut ajattelevat. Pitää tehdä parhaansa, ja toivottavasti se auttaa voittamaan pelejä.
Kaikille Ruotsalaisen nimi ei välttämättä ole tuttu – ainakaan vielä. Onko häneltä muuten koskaan udeltu sukuyhteyttä Reijo Ruotsalaiseen, kaksinkertaiseen oululaiseen Stanley Cup -voittajaan?
– Koti-Suomessa se on tutumpi kysymys, mutta NHL:ssä ei ole kysytty. En tiedä, eivätkö he sitten ole uskaltaneet kysyä, pelaaja lopetti.
Kaksikko ei siis ole sukua toisilleen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!