KHL:ssä taas tolkuton suomalaisdraama – Leijonistakin tuttu pakki konnasta sankariksi
Kuva: Avangard Omsk
Venäläinen KHL-joukkue Avangard Omsk on järjestänyt tänä keväänä melkoista draamaa sarjan pudotuspeleissä. Leijonien maailmanmestari Oliwer Kaski päätti aiemmin huhtikuussa jättiseura Ak Bars Kazanin kauden legendaarisessa seiskapelissä iskettyään ratkaisuniitin jatkoerässä.
Jatkoerädraamaa joukkue tarjosi myös tuoreeltaan lauantaina, jolloin se tasoitti Gagarin Cupin finaalisarjan TsSKA Moskovaa vastaan 2-2:een. 4-3-numeroihin päättyneen pelin loppu ja ratkaisu olivat luokkaa tolkuton.
Ensinnäkin päätöserän lopulla pakki Ville Pokka otti kampituksesta kakkosen, ja Mat Robinson latoi TsSKAn tasoihin digitaalien näyttäessä aikaa 59.59.
Pokasta ei kuitenkaan tullut sylkykuppia, sillä jatkoerässä hän nousi ratkaisurooliin. Maajoukkuessakin pelannut pakki purki pikkumustan joukkueensa alivoimalla pois, ja lopulta Pavel Dedunov iski kaikkien yllätykseksi limpun häkkiin – siis jatkoerässä alivoimalla.
Finaaleita on jäljellä vielä vähintään kahden pelin verran, ja noiden matsien pelipäivät ovat 26. ja 28. huhtikuuta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt